Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Tutkimus: Murskaenemmistö kannattaa julkista sektoria ensisijaisena sote-tuottajana — SDP:n kannattajat lähes yksimielisiä

Jari Soini

Lähes neljä viidestä suomalaisesta on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että kunnan tulisi ensi sijassa itse järjestää sosiaali-, terveys-, ja koulutuspalvelut ja tuottaa ne kuntalaisilleen.

Rane Aunimo

SDP:n kannattajista peräti 97 % on täysin tai jokseenkin samaa mieltä ajatuksen kanssa. Myös vasemmistoliiton kannattajat (94 %) ovat suurella joukolla julkisten tuottajien takana.

Kokoomuksen kannattajissa on puolestaan eniten niitä, jotka ovat eri mieltä väitteen kanssa. Yhteensä neljäkymmentä prosenttia on sitä mieltä, että kunnan ei välttämättä tule järjestää ja tuottaa itse sote-palveluja.

Lähde: Kalevi Sorsa -säätiön Kuntavaalitutkimus

Perussuomalaisten kannattajista liki kolmannes voisi olla valmis luopumaan julkisesta sektorista ensisijaisena sote-tuottajana. Keskustan kannattajista valtaosa kannattajista (72 %) on jokseenkin samaa mieltä sen kanssa, että kunnan tulee ensisijaisesti itse järjestää ja tuottaa palvelut.

Vihreiden kannattajista suuri enemmistö tukee julkista puolta (79 %), mutta erimielisiäkin löytyy viisitoista prosenttia.

Tulokset käyvät ilmi Kalevi Sorsa -säätiön TNS-gallupilla teettämästä kuntavaalitutkimuksesta. Kyselyssä haastateltiin yli tuhatta suomalaista kevään 2016 aikana.

Hankekoordinaattori Samuli Sinisalon mukaan tulosten valossa kaikilla puolueilla on syytä varovaisuuteen sosiaali-, terveys-, ja koulutuspalveluita uudistettaessa.

Haastateltavat vastasivat valiten neljästä vaihtoehdosta jatkumolla täysin samaa mieltä (1) – täysin eri mieltä (4).

Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Korjattu: Vihreissä jokseenkin tai täysin erimielisiä on 15 %. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa, ei prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE