Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkimus: Sanomalehdet tärkein tietolähde kevään vaaleissa

LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Sanomalehtien koetaan olevan tärkein tietolähde äänestyspäätöksen tueksi kevään kunta- ja aluevaaleissa. Asia selviää Kunta- ja aluevaalimediat 2025 -tutkimuksesta, joka on tehty Uutismedian liiton toimeksiannosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkimuksen mukaan kuntavaaleissa äänestämään aikovista yli puolet hakee päätöksensä tueksi tietoa painetuista tai digitaalisista sanomalehdistä. Seuraavaksi eniten sitä haetaan kaupunkilehdistä, kuntavaaliehdokkaiden verkkosivuilta ja televisiosta. Viidenneksi sijoittuu sosiaalinen media ja kuudenneksi puolueiden verkkosivut.

Aluevaalien osalta tietoa haetaan niin ikään eniten sanomalehdistä ja kaupunkilehdistä. Niiden jälkeen tulevat televisio, sosiaalinen media sekä aluevaaliehdokkaiden ja puolueiden verkkosivut.

TUTKIMUKSESSA selvitettiin myös sitä, miten hyvin vastaajat uskovat olevansa perillä siitä, mistä kevään vaaleissa on kysymys. Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta.

Kuntavaalien osalta kolme neljästä suomalaisesta uskoo olevansa erittäin tai melko hyvin perillä siitä, mistä vaaleissa on kysymys. Aluevaalien osalta näin uskoo vain reilu puolet.

Mitä nuorempi äänioikeutettu on, sitä vähemmän hän kokee olevansa perillä siitä, mistä näissä vaaleissa äänestetään.

Iro Researchin toteuttamassa tutkimuksessa haastateltiin yhteensä tuhatta täysi-ikäistä suomalaista 14.-22. tammikuuta. Sen virhemarginaali on maksimissaan noin 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE