Kotimaa
11.11.2020 13:00 ・ Päivitetty: 11.11.2020 13:00
Tutkimus: Uniapnea voi olla vakavan koronataudin riskitekijä
Aiemmin diagnosoitu uniapnea voi suurentaa koronaviruksen aiheuttaman vakavan taudin riskiä, selviää Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) ja Turun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin koronapandemian ensimmäisen aallon aikana Tyksissä hoidettuja potilaita.
– Ajatus oli, että tarvitaan uutta tietoa siitä, mikä on potilaiden tilanne. Tutkimuslupa oli laaja, sillä seurattiin potilasryhmää, jonka sairaudesta ei tiedetty vielä paljon, sanoo keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri Thijs Feuth tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan 29 prosentilla sairaalahoitoon koronataudin vuoksi keväällä joutuneista oli jo aiemmin diagnosoitu uniapnea. Kokonaisuudessaan Tyksissä hoidettiin keväällä toukokuun 3. päivään mennessä 28 koronapotilasta. Positiivisen testituloksen saaneita oli sairaanhoitopiirissä 278.
Tyksin mukaan uniapneapotilaiden määrä oli suuri, vaikka potilaiden kokonaismäärä tutkimuksessa oli pieni.
– Tulos oli riittävän vahva siihen, että se herättää kysymyksen, onko uniapnea riski koronasairaudessa. Uniapnea voi olla potilaalle periaatteessa riski joutua koronan takia sairaalahoitoon. Se ennakoi enemmän vaikeaa sairautta, Feuth sanoo.
Havaintoja uniapnean ja vakavan koronataudin yhteydestä on tehty myös aiemmissa tutkimuksissa.
Uniapnea aiheuttaa hengityskatkoksia ihmisen nukkuessa. Se diagnosoidaan unirekisteröinnin perusteella.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.