Ranskassa ja Belgiassa uusien terrori-iskujen pelko ja poliisiratsiat ovat arkipäivää, Suomessa ja Baltiassa turvallisuuden tunnetta järkyttää ennen muuta Venäjä.

– On vain loogista, että jäsenmaiden johtajat haluavat profiloida itsensä EU:ssa näillä asioilla, sanoo tutkimusjohtaja Steven Blockmans CEPS-ajatuspajasta Brysselistä.

Euroopassa on viime päivinä käyty vilkasta sukkuladiplomatiaa EU:n tulevasta suunnasta. Turvallisuuskysymykset nousivat vahvasti esiin Saksan liittokansleri Angela Merkelin Euroopan-kiertueella. Sen aluksi Merkel tapasi Ranskan ja Italian johtajat lentotukialuksella Välimerellä.

Seuraava etappi EU:n tulevaisuuden pohdinnassa on 16. syyskuuta Slovakian Bratislavassa, jonne EU-maiden johtajat kokoontuvat Britanniaa lukuun ottamatta.

Suomi kannattaa vahvasti EU:n turvallisuusyhteistyön tiivistämistä. Käytännössä se on vielä monen mutkan takana, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku.

– Mahdollisuudet on tunnustettu jo aikaa sitten, mutta eteneminen on ollut hidasta.

Turvallisuusuhista on eri näkemyksiä jo maiden maantieteellisen sijainnin takia. Toisaalta valtaosa EU-maista kuuluu Natoon ja pitää sitä ensisijaisena turvallisuutensa takaajana.

EU pystyy kuitenkin täydentämään Natoa monella tavoin, Blockmans sanoo. EU-yhteistyötä voi syventää esimerkiksi poliisiasioissa, tiedustelutiedon vaihdossa ja ulkorajavalvonnassa.

Myös ajatus EU:n armeijasta on pulpahtanut jälleen pintaan. EU-eroon valmistautuva Britannia on ollut sen äänekkäin vastustaja.

– Meidän tulisi listata turvallisuus prioriteetiksemme ja alkaa rakentaa yhteistä eurooppalaista armeijaa, sanoi Unkarin pääministeri Viktor Orban perjantaina Varsovassa. Tshekin pääministeri Bohuslav Sobotka yhtyi näkemykseen.

Myös presidentti Sauli Niinistö on pitänyt ajatusta EU-armeijasta esillä. Idea ammutaan usein epärealistisena alas.

– Se on jonkinlainen EU-politiikan kummitus, joka aina tulee esiin. En näe, että sitä kautta voitaisiin edistää tätä keskustelua juurikaan, Iso-Markku sanoo.

EU-pääkaupungeissa puhutaan mieluummin “puolustusunionista”. Steven Blockmans on yksi termin kehittelijöistä. Puolustusunioni tarkoittaa, että halukkaiden maiden puolustusvoimat voisivat lisätä vaikkapa yhteisiä materiaalihankintoja tai koordinoida puolustusbudjettejaan.

EU-armeijalla on negatiivisempi kaiku: äärimmilleen vietynä se johtaisi kansallisten armeijoiden lakkauttamiseen.

– Epäilen vahvasti, että Orban tai Sobotka tarkoittavat tätä. He ehkä tarkoittavat, että kansallisten armeijoiden tulisi tehdä enemmän yhteistyötä.

Blockmans pitää selvänä, että EU kulkee kohti puolustusunionia. Myös Saksan puolustusministeriö on ottanut termin käyttöön.

– Saksa johtaa näitä pyrkimyksiä. Toistaiseksi melko hitaasti, mutta näyttää, että Brexitin myötä idea saa jalansijaa.

Turvallisuuskysymysten ohella EU hakee oikeutusta olemassaololleen talouskysymyksistä.

Brexit-äänestyksen jälkeen pidetyssä huippukokouksessa EU-johtajat korostivat talouspoliittista yhteistyötä kuten nuorisotyöttömyyden lievittämistä ja kilpailukyvyn kohentamista. Talouskriisin runtelemassa Euroopassa näistä on muodostunut EU-politiikan kestoaiheita.

Taloudellinen yhteistyö toimi myös alun perin Euroopan integraation moottorina. Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen sillä ajatuksella, että taloudellinen yhdentyminen estää uusia sotia.

Sittemmin integraation syventäminen on joutunut vastatuuleen. Eurokriisi voimisti talouspoliittisia näkemyseroja ja sai pohjoiset jäsenmaat kavahtamaan yhteisvastuuta. Pakolaiskriisi taas on saanut monet jäsenmaat takajaloilleen turvapaikanhakijoita koskevasta vastuunjaosta.

Monissa EU-maissa vallitseva mieliala on “vähemmän Eurooppaa”, ei enemmän. Toisaalta Eurooppaa polttavia ongelmia kuten taloushuolia, pakolaiskriisiä ja terrorismia ei ratkaista yksin kansallisilla keinoilla.