Yksi Tarton rauhan arkkitehdeistä pettyi vanhoilla päivillään raskaasti Suomen liittouduttua natsi-Saksan kanssa.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Tampereella on Voionmaan koulutuskeskus (entinen Voionmaan opisto), Jyväskylässä keskeisenä liikenneväylänä Voionmaankatu. Molemmista kaupungeista löytyy Voionmaan muistomerkki.

Siinäpä ne jälkipolville konkreettisimpina jääneet muistijäljet Väinö Voionmaasta (1869-1947), jonka merkittävä elämäntyö ansaisee huomiota tässäkin ajassa.

Sitä tekee dokumentti Sivistysmies – Väinö Voionmaa ja hänen aikansa, joka on syntynyt siellä missä pitääkin eli Voionmaan koulutuskeskuksen media-alan ammattitutkintoon tähtäävien opiskelijoiden voimin.

VOIONMAAN KOULUTUSKESKUKSEN pitkäaikaisen opettajan Tapio Kivirinnan ohjaama ja käsikirjoittama tunnin mittainen dokumentti käy tehokkaasti mutta ei ylimalkaisesti läpi Väinö Voionmaan elämänkaaren hänen yhteiskunnalliseen toimintaansa painottuen. Sille urapolku aukesi viime vuosisadan vaihteessa, kun Voionmaa kiinnostui uusista sosialistisista virtauksista.

Hän (tuolloin vielä nimellä Väinö Wallin) kiinnittyi sosialidemokraattisen puolueen aatemaailmaan heti vuoden 1903 Forssan ohjelmaan tutustuttuaan, ja pysyi merkittävänä vaikuttajana puolueessa sotavuosiin saakka.

Jo vanhan työväenliikkeen aikana Voionmaan keskeisiä kiinnostuksen kohteita olivat erityisesti koulutus- ja sivistyskysymykset, mikä varmaan johti siihen, että hän oli sosialidemokraattisen puolueen radikaalin johtajiston silmissä liian porvarillinen henkilö tosi sosialistiksi. Niinpä Voionmaa pääsi ensi kertaa eduskuntavaaliehdokkaaksi vasta hävityn sisällissodan jälkeen 1919.

Dokumentissa todetaan, että tuossa mainitussa kapinassa Voionmaa oli vallankumousromantikkona ensin aseellisen kansannousun kannattaja, mutta säikähti sitten kaikkea väkivaltaa ja kääntyi loppuelämäkseen pasifistiksi. Se oli taustana myös sille, että Voionmaa ei sulattanut Suomen hakeutumista välirauhan aikaan liittolaiseksi natsi-Saksan kanssa, mikä johti siihen, että hänen ja SDP:n vahvan miehen Väinö Tannerin sukset menivät sotavuosina ristiin.

PASIFISTISEEN ELÄMÄNASENTEESEEN sopi sekin, että Voionmaa oli keskeisenä mukana jo Tarton rauhanneuvotteluissa vuonna 1920, jolloin pantiin piste Suomen ja Neuvosto-Vnäjän välillä vuodesta 1918 vallinneelle sotatilalle.

Dokumentissa Voionmaata luonnehditaan geopoliitikoksi ajassa, jossa moista sanaa ei politiikan kielessä vielä juuri tunnettukaan. Petsamon saaminen Tarton rauhassa osaksi Suomea nähdään dokumentin asiantuntijahaastatteluissa pitkälti Voionmaan ansioksi. Arktinen ulottuvuus – tuotakaan termiä ei vielä hänen omana elinaikanaan taidettu tuntea – oli Voionmaan ”agendalla” myös merkittävässä osassa.

Vuonna 1947 Voionmaa osallistui Suomen valtuuskunnassa Pariisin rauhanneuvotteluihin – viimeisenä palveluksena isänmaalleen, sillä hän kuoli saman vuoden lopussa 77 vuotiaana.

Historiaan hän on vahvimmin jäänyt kuitenkin sivistyspoliitikkona. Hän oli perustamassa niin tänä vuonna sata vuotta täyttävää Työväen Akatemiaa kuin Tampereen yhteiskunnallista korkeakouluakin (nykyinen Tampereen yliopisto) ja tarttui kansanedustajana uutterasti kaikenlaisiin koulutus- ja kansansivistyskysymyksiin.

Sivistysmies on muodoltaan varsin perinteinen merkkihenkilödokumentti, mutta sellaisena myös informatiivinen ja huolella jäsennelty. Väinö Voionmaan elämästä ja teoista ovat ”puhuvina päinä” kertomassa muun muassa työväenhistoriaa laajasti uppoutunut professori Maria Lähteenmäki, ex-ulkoministeri ja uuttera historiantutkija Erkki Tuomioja sekä Voionmaan omaisia kuten hänen lapsenlapsensa, ex-demarikansanedustaja Marjatta Vehkaoja.