Ihmisten kimppuun käyviä valaita Kanadan luoteisrannikolla. Merenpohjassa massaesiintymä tuntemattomia matoja Pohjois-Atlantilla. Tunnistamattoman bakteerin myrkyttämiä hummereita Ranskassa. Uuden rapulajin joukkoinvaasioita eri puolilla maailmaa.

Meri on tullut hulluksi. Tai sitten sen sietokyky on vain tullut täyteen.

Scifiä ja ekotrilleriä yhdistävässä tv-sarjassa Pedot meren asukkaat alkavat yhtäkkiä ja huolestuttavan yhtäaikaisesti käyttäytyä kummasti. Tuota suomenkielistä nimeä voi vähän ihmetellä: se on perusteltu oikeastaan vain siinä tapauksessa, että se viittaa ihmiseen meren ekosysteemiä vuosisatojen ajan tuhonneena olentona. Jos se viittaa vaikkapa sarjan aggressiivisiin miekkavalaisiin tai rapuhyökkäyksiin, nimi on epäoikeudenmukainen. Kysehän on meren itsepuolustuksesta.

Saksalaisen Franz Schätzingin scifi-romaaniin perustuvun kahdeksanosaisen sarjan neljä ensimmäistä jaksoa jättävät varsin sekavan kokonaiskuvan. Keskushenkilöitä eli lähinnä biologeja ja merentutkijoita on paljon, tapahtumapaikkoja niin ikään, ja koko ajan isommiksi käyviä ympäristokatastrofeja vyöryy päälle hengästyttävällä tempolla. Sarjan trilleriluonne ei tiivisty, kun kerronta on kobasti sirpaleista.

Kaiken kaikkiaan sarjan henkilöiden luonnekuvat jäävät ohuiksi. Sellaisen syventämiseen ei tahdo jäädä tilaa, kun globaalit uhkakuvat alkavat käydä toteen. Lisäksi ilmiötä tutkivat ihmiset ova hajallaan pitkin maailmaa ja kommunikoivat tietotekniikan välityksellä, mikä ei ole kovin hyvää telkkaaria.

KUN VIIDENNESSÄ jaksossa Pohjois-Atlantin rannikoita koettelee tuhoisa tsunami, sarjan dramaturgia tiivistyy. Erillään ja vähän erimielisinäkin työskennelleet tutkijat päättävät lyöttäytyä fyysisestikin yhteen. Perustetaan tutkimusretkikunta, jonka on määrä selvittää, mikä voima meren syvyyksissä oikein jyllää.

Tutkimusaluksen nimi ei sentään ole Nostromo, mutta intensiivisissä loppujaksoisssaan Pedot muistuttaa ensimmäistä Alien-elokuvaa. Perusasetelma on molemmissa sama: ihminen tai jopa koko ihmiskunta vastaan tuntematon uhka, joka on voimiltaan melko ylivertainen ja käyttäytymiseltään arvaamaton.

Pedot-sarja on suuri yhteistuotanto, jossa on mukana monia Euroopan suurimpia tv-yhtiöitä kuten ZDF, RAI ja France Television sekä japanilainen Hulu ja Viaplay. Jälki on sen mukaista kuin rahalla saa. Esimerkiksi tsunamijakso on kuviltaan vaikuttavaa katsottavaa, samoin valaiden hyökkäykset laivojen kimppuun.

Harmagedon-henkiset visiot tuovat välillä mieleen Roland Emmerichin ja kumppaneiden megalomaanisten katastrofielokuvien näyt, mutta onneksi sisältö on Pedoissa huomattavasti pohditumpi ja painavampi.

Krista Kosonen esittää suomalaistutkija Tina Lundia.

MONIKANSALLISEN TUOTANNON näyttelijäkaarti on tietysti hyvin kansainvälistä. ”Suomen lahja” Pedoille on Krista Kosonen, joka näyttelee suomalaista tiedenaista Tina Lundia, joka työskentelee sarjan päähenkilöksi loppua kohden nousevan merentutkija Sigur Johanssoinin (roolissa ruotsalainen Alexander Karim) työparina.

Kososen rooli jää lopulta harmillisen pieneksi, ja samoin käy sarjan varmaankin maineikkaimmalle näyttelijälle. Professori Katherine Lehmannia näyttelevä Barbara Sukowa – saksalaisen elokuvan 1980-90-lukujen suuri tähti – haipuu kuvista loppua kohti, vaikka tarinan alussa tämä tiukka tiedenainen on runsaassa hahmogalleriassa se katseen- ja ajatuksenvangitsija.

Vaikka Petojen tuotannossa kaikki on suurta, ja sen tapahtumat paisuvat maapallon kokoiseksi superkriisiksi, se kiehtoo sillä, että uhka tuntuu mahdolliselta. Ja se uhka nousee tosi pienestä: bakteereista ja yksisoluisista elämänmuodoista, jotka yhteen liittyessään kehittyvät ennenkokemattoman voimakkaaksi organismiksi.