Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

TV4: Ruotsista tulee virallisesti Naton jäsen ensi maanantaina

LEHTIKUVA / AFP / JONATHAN NACKSTRAND

Ruotsin TV4:n mukaan Ruotsista tulee virallisesti Naton jäsen ensi maanantaina. Televisionkanavan tietojen mukaan sinikeltainen lippu nostetaan salkoon Naton päämajan edustalla Brysselissä puoliltapäivin. Paikalla ovat tuolloin ainakin pääministeri Ulf Kristersson ja puolustusvoimien komentaja Micael Bydén.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Myös sotilasliiton jäsenmaiden Nato-suurlähettiläät ovat paikalla Brysselissä. Juhlallisuuksien jälkeen järjestetään tiedotustilaisuus.

Unkarin uusi presidentti Tamas Sulyok vahvisti allekirjoituksellaan Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin jäsenmaista viimeisenä eilen.

Unkarin parlamentti hyväksyi Ruotsin jäsenyyden ratifioinnin 26. helmikuuta. Parlamentin jäsenistä 188 äänesti Ruotsin jäsenyyden puolesta ja kuusi vastaan.

Unkarista tuli viimeinen Naton jäsenmaa, joka hyväksyi Ruotsin jäsenyyden, vaikka maa oli lupaillut, ettei jäisi viimeiseksi.

Pitkään vastustellut Turkki ratifioi Ruotsin jäsenyyden tammikuussa sen jälkeen, kun Ruotsi oli ensin muun muassa muuttanut terrorismilainsäädäntöään vastaamaan enemmän Turkin vaatimuksia.

TV4:n ulkomaantoimittaja Jona Källgren muistutti, että vaikka liittymisprosessi on Ruotsissa saattanut tuntua tuskallisen pitkältä, on se historiallisesti katsottuna ollut nopea. Källgren muistutti, että esimerkiksi Ukraina, Moldova tai Georgia voivat vain haaveilla yhtä nopeasta liittymisprosessista kuin mitä Ruotsilla on ollut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE