1.) Työllisyyspuhe peittää työnteon ekologisia ja sosiaalisia seurauksia.

Työllisyyspuhe jakaantuu kiinnostavalla tavalla kahtia. Työ, josta on ihmisille iloa ja hyötyä, siis kulttuuri tai terveydenhoito, on säästökohde. Työllistämistoimilla pyritään tukemaan vain työtä, joka tuo voittoa omistajille, vaikka tuotteet olisivat tarpeettomia tai vahingollisia.

Säästöt ja työllistäminen eivät sovi samaan logiikkaan. Säästäjä pidättäytyy ostamasta työtä tai työn tuotteita. Julkinen säästäjä luo suoraan työttömyyttä ja huonontaa elinolojamme. Jos elinoloista piitattaisiin, niin työn argumenttia ei käytettäisi. Homekouluja ei korjattaisi siksi, että remontti työllistää, vaan siksi, että homeisessa talossa on paha käydä koulua. Työllistävää piikkilankateollisuutta ei tuettaisi, jos työ turmelisi ympäristöä tai tuote rajoittaisi liikkumisen vapautta.

Yhden etymologiansa mukaan monien kielten uskontoa tarkoittava sana on peräisin Rooman tasavallan myyttiseltä kaudelta. Juurena on re-ligio, uudelleen-kuokkiminen. Huolellinen (vanhojen kainuulaisten murteella ”uskollinen”) maatöiden tekeminen oli pyhä asia. Tekijä sai työstä arvokkuutensa ja yhteisö elämisen mahdollisuuden.

Työ on säilyttänyt pyhyyttään teollisuusyhteiskunnissakin. Samalla tuotteiden valmistamiseen käytetään yhä vähemmän työtä. Kun työaikaa tästä huolimatta kiristämällä ja uhkailemalla pidennetään, niin kaikki eivät tunne sorvinsa ääressä sitä iloa, minkä omaehtoisesti paneutuva, yhteiselle hyvälle uskollinen työnteko antaa.

Työn argumentti menettää tehoaan siellä, missä työ ei enää ole pyhää. Siellä, missä työtä yhä kunnioitetaan, käy työllisyyspuhe pahalla loukkaavaksi. Työn pyhyyden avulla etujaan ajavat ihmiset toimivat samalla tavalla kuin uskonnon väärinkäyttäjät. Menettely on arveluttava politiikan kaipaaman hyväksynnän kannalta. Uskovaisten lisäksi monet sekulaaritkin kansalaiset pitävät pyhillä asioilla ratsastamista halveksuntaa ansaitsevana tekona.

3.) Työllisyyspuhe lisää työttömyyttä.

Kiky-sopimus sopii esimerkiksi työn argumentin ristiriitaisuudesta. Työn hinnan alentaminen ja työttömyyden vähentäminen eivät sovi samaan logiikkaan. Se, joka haluaa alentaa työkustannuksia, ei vähennä työttömyyttä, vaan lisää sitä. Jos työn tarjontaa ei ole tarpeeksi, niin työn hinta ei alene, vaan voi nousta. Työn tarjontaa taas ei ole, jos ei ole työvoimareserviä. Tosin työttömyys ja työn tarjonta eivät ole sama asia, sillä jo työkyvyttömiksi nöyryytetyt työttömät eivät kuulu tarjolla olevaan varantoon.

Piikkilankatehdas palkkaa suomalaisia työntekijöitä, jos he ovat muita työntekijöitä halvempia. Tosin piikkilankametrin hintaan ja menekkiin vaikuttavat työajan lisäksi lukemattomat muut seikat, mutta niiden huomiotta jättäminen on aivan oikeutettua. Muuten ei voitaisi tarkastella tämän yhden toimenpiteen, siis maksuttoman pakkotyön, vaikutuksia työllisyyteen. Ja jos kaikki muut asiaan vaikuttavat tekijät jätetään huomiotta, niin asia näyttää selvältä.

Kyllä, kyllä piikkilanka ostetaan juuri siltä tehtaalta, jonka työläiset tekevät eniten ilmaista työtä. Työn yksikkökustannukset ovat alentuneet! Ilmaisen työn teettäminen nimittäin on työn yksikkökustannusten alentamista. Kiky-logiikan pohjalla on abstrakti tautologia: työn hinnan alentaminen on työn hinnan alentamista.

Tärkein tässä logiikassa huomiotta jätetty seikka on se, että työn yksikkökustannukset alenevat myös ilman Sipilän valtion interventiota. Moderni historia on työn yksikkökustannusten alenemisen historiaa. Prosessin sivutuotteena on ollut suorainen pakko lyhentää työaikaa. Pakko on edelleen voimassa, varsinkin jos työttömyyttä halutaan vähentää. Työaikaa pidentävää sopimusta tehokkaampaa massatyöttömyyden paisuttamisen keinoa on vaikea keksiä.

4.) Työllisyyspuhe kannustaa valtioita tuhoisaan kansainväliseen kilpailuun.

Kiky-sopimuksen ikävimmät piirteet sisältyvät julki lausuttuun kilpailun logiikaan. Piikkilankatehtailija palkkaa suomalaisia, koska nämä ovat halvimpia. Muiden maiden piikkilankatyöläiset jäävät työttömiksi, koska ovat kalliimpia. Suomen käyttämä keino osoittautuu tehokkaaksi. Mutta jos olettaisimme, että hallitukset olisivat myös muualla kiinnostuneita työllisyyden hoidosta, niin kilpailijamaissa tehtäisiin pian palkatonta pakkotyötä pitempään kuin Suomessa.

Koska hallitukset ovat työttömyyden vähentämisen asemesta kiinnostuneita työn tarjonnan lisäämisestä, niin ne lyövät kiky-pelissä nokkiin sitä hanakammin. Yksikkökustannusten alentaminen lisää työttömyyttä milloin siellä, milloin täällä ja työajan pidentäminen pahentaa sitä tasapuolisesti kaikkialla.

5.) Työllisyyspuhe kärjistää yhteiskuntarauhaa vaarantavia prosesseja.

Huonojen ratkaisujen perusteluna käytetään niiden työllistävää vaikutusta. Pienen ryhmän voittoja kasvatettaessa vedotaan niihin kunnioituksen tunteisiin, joita työhön yhä liitetään. Kansainvälisten suuryritysten etuja ajetaan kansallismielisillä perusteilla. Työllisyyspuhetta käytetään työttömien syyllistämiseen ja nöyryyttämiseen. Näistä työn argumentin eri käyttötavoista saattaa seurata, että aivan kaikki kansalaiset eivät pian kunnioita esivaltaa niin paljon kuin olisi hyväksi.

Esivallan lisäksi myös ay-liike saattaa kärsiä arvovaltatappioita. Nuorten suhtautumisesta on kannettu huolta, mutta nyt on olemassa aikuisikään ehtineitä, asioita yleensä maltillisesti ja vakaasti harkitsevia ihmisiä, jotka eivät kunnioita ay-liikettä aivan kaikessa sen jälkeen, kun johtajat allekirjoittivat kiky-sopimuksen. Kun kunnioitus on koetuksella ja luottamus loppuu, niin hyvän elämän jatko käy uhatuksi.