Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Työhyvinvointi ja sen parantaminen eivät ole pehmeitä ja löperöitä puheita” – Insinööriliitto odottaa tekoja

Lukas Bieri, Pixabay

Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa patistaa työnantajia ottamaan työhyvinvoinnin parantamisen tosissaan.

Demokraatti

Demokraatti

Hän painottaa, että hyvinvoiva ja jaksava henkilöstö on avainasemassa, kun yrityksissä ja työpaikoilla pyritään parantamaan tuottavuutta.

– Työhyvinvointi ja sen parantaminen eivät ole pehmeitä ja löperöitä puheita vaan tahtoa ja tekoja. Työhyvinvointi mielletään usein liikuntapäiviksi ja muuksi yhdessä tekemiseksi. Yhteisellä tekemisellä ja toiminnalla on paikkansa ja merkitystä, paljonkin, mutta valitettavasti ne eivät yksinään ratkaise pahenevia työhyvinvoinnin ja jaksamisen ongelmia, Oksa korostaa tiedotteessa.

“Hallitsematon työaika johtaa aina vaikeuksiin.”

Hänen mukaansa näyttää siltä, että työssä jaksamisen huonoa kehitystä ei kyetä katkaisemaan ilman sääntelyä. Työajan hallinta ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ovat keskeisiä asioita, kun ihminen pyrkii jaksamaan ja voimaan hyvin sekä sovittamaan yhteen työ- ja perhe-elämää, Oksa muistuttaa.

– Nämä korostuvat etenkin asiantuntijatyössä, jossa alati muuttuvassa työelämässä työtehtävillä on taipumusta läikkyä ihmisen vapaa-ajalle. Vapaus määritellä omaa työaikaansa on tiettyyn rajaan saakka hyvä asia, mutta hallitsematon työaika johtaa aina vaikeuksiin, pahimmissa tapauksissa koko yhteiskunnalle kalliiksi tuleviin kustannuksiin.

OKSA OTTAA esimerkiksi liukuvan työajan tekemisen, joka on työntekijän vastuulla. Työajan seuranta sekä kokonaiskuormituksesta huolehtiminen kuuluvat kuitenkin työnantajalle.

– Ihmisen uupuminen kohtuuttoman työkuorman alle ei ole kenenkään edun mukaista. Asiat on syytä huomata ja niihin pitää puuttua riittävän ajoissa.

Jokaisessa yrityksessä olisi hänen mielestään syytä olla mekanismi ja järjestelmä, jossa työntekijä ja työnantaja tarkastelevat yhdessä kuormitusta ja siitä palautumista.

Oksa kaipaa työajan seurantaan ja työaikakirjanpitoon oikeudenmukaisuutta ja reiluutta. Perusperiaatteen pitää olla, että yksikään tehty työtunti ei katoa.

– Jos yrityksessä on käytössä niin kutsuttu saldoleikkuri, joka leikkaa tietyn tuntimäärän yli menevät työtunnit pois, mielestäni kysymyksessä on työaikakirjanpidon väärentäminen, johon pitää puuttua. Modernissa työelämässä ei saa olla sijaa ihmisen hyväntahtoisuuteen ja venymiseen perustuvalle ilmaiselle työlle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE