Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Työllään pitää olla mahdollista tulla aidosti toimeen” – PAM vaatii parannusta Wolt-lähettien toimeentuloon

Arja Jokiaho

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo, että neuvottelut teknologiayhtiö Woltin kanssa ovat jumissa. Ruokalähettien työehdoista on neuvoteltu joulukuusta 2023 lähtien. PAMin ja Woltin näkemyksen reilusta palkkiosta ovat edelleen kaukana toisistaan, liitto kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

– Emme voi hyväksyä huonoa sopimusta. Palkkiotason pitää olla sellainen, että normaalilla työmäärällä pystyy elättämään itsensä, lähettien valtakunnallisen ammattiosaston PAM Couriers Finland ry:n puheenjohtaja Papy Nkunda sanoo tiedotteessa.

PAMin mukaan ruokaläheteillä on vielä toivoa, että reiluun sopimukseen voitaisiin päästä. Ammattiliitto kuvaa lähettien kannalta kestämättömäksi tilannetta, jossa Wolt voi yksipuolisesti heikentää työehtoja.

Lähetit työskentelevät itsensätyöllistäjinä, joten heillä ei ole työsuhteen turvaa eikä muita työntekijän oikeuksia. Lähetit kantavat lisäksi kaikki yrittämisen riskit ja kulut, mutta tämä ei näy kuitenkaan palkkiotasossa, PAM huomauttaa.

– Olemme käyneet neuvotteluissa monia asioita läpi, mutta lähettien kannalta kaikkein oleellisimmassa asiassa eli palkkioissa ei olla edistytty riittävästi, PAMin sopimusasiantuntija Anu Kähkönen sanoo tiedotteessa.

Hän huomauttaa, että lähettien toimeentulon haasteet ja tilanne ovat laajasti tiedossa.

– Woltilla olisi nyt paikka osoittaa olevansa vastuullinen toimija.

Lähettien nykytilanteeseen on saatava merkittävä parannus, PAMin sopimuspäällikkö Juha Ojala korostaa tiedotteessa.

– Pieni korotus nykyiseen palkkiotasoon ei kerta kaikkiaan riitä, vaan Suomessa työllään pitää olla mahdollista tulla aidosti toimeen.

– Nämä ovat olleet yhdet urani vaikeimmista neuvotteluista. Ruokalähettien toimeentulo on niin epävarma ja asema turvaton, ettei vastaavaa ole Suomessa nähty aikoihin. Hallituksen suunnittelema alkoholin kotiinkuljetus lisää lähettien kohtaamia riskejä entisestään, Ojaa sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE