Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Työllisyysaste jäi syyskuussa 72,5 prosenttiin, työllisiä 17 000 enemmän kuin vuosi sitten

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Työllisyyden kehitys jäi syyskuussa odotettua vaisummaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyysasteen trendiluku oli syyskuussa 72,5 prosenttia. Työllisiä oli syyskuussa 17  000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Samalla Tilastokeskus tarkensi tuntuvasti alaspäin työllisyysasteen trendilukua elokuun osalta. Tilastokeskus kertoo nyt työllisyysasteen trendin olleen elokuussa 72,4 prosenttia, kun kuukausi sitten elokuun lukemaksi ilmoitettiin 72,8 prosenttia.

-  Nyt on mieli hieman lommolla: vaisuja työllisyyslukuja syyskuulta, kirjoitti Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tuoreeltaan Twitterissä.

-  Työllisyysasteen trendi painui takaisin koronaa edeltäneelle tasolle, kun elokuussa luultiin jo aiemman tason ylittyneen.

Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen trendi oli viime vuoden helmikuussa 72,7 prosenttia. Sen jälkeen korona aiheutti rajun iskun Suomen työmarkkinoille, ja työllisyysaste tippui noin kolme prosenttiyksikköä. Tuoreiden tietojen perusteella sitä pudotusta ei vieläkään saatu täysin kurottua umpeen.

Työllisyysaste kuvaa työllisten osuutta 15-64-vuotiaasta väestöstä. Trendi tarkoittaa kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettua lukua.

Hallituksen tavoitteena on 75 prosentin työllisyysaste vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kuvailee aamun työllisyyslukuja pieneksi pettymykseksi edellisten kuukausien odotettua parempien lukujen jälkeen.

-  Talouden elpyminen kyllä jatkuu, mutta se ei tällä kertaa näy niin vahvasti työvoimatilastoissa, Kuoppamäki arvioi tiedotteessa.

Kokonaisuudessaan työllisyyden parantuminen on ollut viimeisten 12 kuukauden aikana ripeää, kun Suomen talous on toipunut koronan aiheuttamasta shokista.

“Työttömyys laskee verkkaisesti, vaikka monin paikoin työntekijöistä on pulaa.”

Työttömyysasteen trendiluku oli syyskuussa 7,6 prosenttia. Työttömiä oli syyskuussa 11  000 vähemmän kuin vuosi sitten.

-  Työttömyys laskee verkkaisesti, vaikka monin paikoin työntekijöistä on pulaa, tviittasi Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Tilastokeskuksen määritelmän mukaan työtön on työtä vailla oleva henkilö, joka on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisten neljän viikon aikana ja voisi aloittaa työt kahden viikon kuluessa.

Työttömyysaste kertoo työttömien osuuden 15−74-vuotiaasta työvoimasta.

Pitkäaikaistyöttömien eli vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä on kasvanut voimakkaasti koronapandemian aikana. Viime kuukausina pitkäaikaistyöttömyyden kasvu näyttää kuitenkin taittuneen.

Syyskuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 109  400, käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työllisyyskatsauksesta. Luku on pysytellyt suunnilleen samalla tasolla viime kuukaudet ja jopa hieman laskenut kesän tasolta.

“Työmarkkina on toipunut melko vauhdikkaasti.”

Avoimia työpaikkoja oli syyskuun lopulla hieman yli 80  000, kertoo TEM. Kyseessä on syyskuun ennätyslukema avoimien työpaikkojen tilastossa, joka ulottuu vuoteen 2006.

Avoimia työpaikkoja oli syyskuun lopulla noin 32  000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

TEM kertoikin viime viikolla, että talouden elpymisen myötä työvoiman saatavuusongelmat ovat kärjistyneet ja koskevat yhä useampia ammatteja.

Tuoreimman ammattibarometrin mukaan pulaa on paitsi sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä, myös esimerkiksi lastentarhanopettajista, siivoojista ja hitsaajista.

Dansken Kuoppamäen mukaan avointen työpaikkojen määrän kasvu kertoo, että yritykset pyrkivät rekrytoimaan lisää työvoimaa.

-  Osa yrityksistä kokee jo osaavan työvoiman pulaa, eli työmarkkina on toipunut melko vauhdikkaasti. Kaikki toimialat, esimerkiksi kansainvälinen matkailu, eivät kuitenkaan palaa entiselleen vielä lähikuukausina, Kuoppamäki kirjoittaa.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE