Työmarkkinat
16.11.2023 10:49 ・ Päivitetty: 16.11.2023 12:46
Työnantajaliitoilta kävi kutsu, nyt tuli Jarkko Elorannan reaktio – “Tässä voisi olla neuvottelutien alku”
Tänään tiedotettiin, että työnantajaliitot Kaupan liitto, Kemianteollisuus, Palvelualojen työnantajat Palta, Teknologiateollisuuden työnantajat sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat lähettäneet palkansaajakeskusjärjestöille kutsun vientivetoisen työmarkkinamallin kehittämistä koskeviin neuvotteluihin.
Työntekijäjärjestöjä on pyydetty nimeämään jäsenjärjestöistään edustajat alkaviin neuvotteluihin, jotka käydään toimialaliittojen välillä. Neuvotteluihin on kutsuttu myös Valtion työmarkkinalaitos. Niiden on tarkoitus alkaa perjantaina viikon päästä.
Neuvottelukutsun lähettämisen taustalla on työministeri Arto Satosen (kok.) työmarkkinajärjestöille 8.11.2023 pidetyssä seminaarissa esittämä toivomus käynnistää keskustelut yhteisestä, kansantaloutta vahvistavasta ja työllisyyttä edistävästä työmarkkinamallista.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo Demokraatille, että SAK pitää ylimääräisen hallituksensa kokouksen ensi viikolla.
– Käymme siellä läpi, lähdetäänkö neuvotteluihin, ketkä edustavat ja minkätyyppisiä asioita meillä on pöytään vietävänä.
Käytännössä hallituksessa pohditaan, mitä SAK:n kannalta työmarkkinamallissa pitäisi huomioida. SAK:n hallitus hyväksyi 6. marraskuuta periaatteet ja reunaehdot, joihin uuden työmarkkinamallin pitää perustua.
– Siitä voi varmaan ennakoida, mitä asioita, kun puhutaan puhtaasti työmarkkinamallista, keskusteluun tulee. Sitten on varmaan ihan oma kysymyksenä miten suhtaudutaan muuhun hallituksen agendaan. Se ei varmaan ole ensisijaisesti ja ensimmäisenä tuossa pöydässä keskusteltavana.
Lisää aiheesta
Kysyttäessä, tavoitteleeko SAK laajempaakin pöytää, jossa päätäisiin vaikuttamaan moniin työelämään vaikuttaviin asioihin, hän toteaa, että SAK on pyrkinyt Painava syy -kampanjallaan siihen, että hallituksen “erittäin työnantajaystävällistä ohjelmaa” pystyttäisiin tasapainottamaan.
Kampanja pyrkii vaikuttamaan hallituksen uhkaamiin työehtojen heikennyksiin, lakko-oikeuden rajoituksiin kuin sosiaaliturvan leikkauksiinkin.
Eloranta toteaa, ettei vientimallipöydässä varmaankaan päästä näihin asioihin.
– Mutta jos muutoin ajatellaan, ilman muuta meidän tavoitteenamme on, että tästä kokonaisuudesta voitaisin myös jossain pöydässä ja jollain kokoonpanolla keskustella. Työmarkkinamallikysymyksessä ei pystytä ratkaisemaan mahdollisesti kuin yksi pieni osa koko agendasta, jota Orpon hallitus on viemässä eteenpäin.
Sen, voisiko laajempi pöytä syntyä, Eloranta toteaa olevan ensinnäkin kiinni siitä, mitä työnantajat haluavat sopia. Ja antavatko ne asioiden liukua hallituksen ohjelmassa määriteltyyn lainvalmisteluun.
– Sitten on varmasti näin, että hallituksen pitää arvioida haluaako se, että vastakkainasettelu työmarkkinoilla laajentuu ja eskaloituu vai näkisikö se, että tässä voisi olla neuvottelutien alku, josta voisi lähteä rakentamaan vähän laajempaa kokonaisuutta ja konsensusta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.