Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Työväen Musiikkitapahtuman Joulumusareista tulee uusien koronarajoitusten tähden yksipäiväinen digitapahtuma

AJ Savolainen
Vesterinen Yhtyeineen on Joulumusareiden striimitapahtuman toinen esiintyjä.

Viime kesältä peruuntunutta Työväen Musuiikkitapahtumaa edes vähän korvaamaan kaavailtu kaksipäiväinen Joulumusarit-tapahtuma (11.-12.12) muuntautuu sekin nyt  yksipäiväiseksi digitapahtumaksi Pirkanmaalla voimaan tulleiden uusien koronarajoitusten myötä. Striimishown tähtinä esiintyvät Vesterinen Yhtyeineen sekä juuri uuden levynsä julkaissut Maustetytöt.

Demokraatti

Demokraatti

Jokainen pääsee nauttimaan ohjelmasta kotona omalla sohvalla. Bändien keikat striimataan Valkeakosken Kaupunginteatterissa. Striimi toteutetaan lauantaina 12.12. klo 18.45 alkaen ja on katsottavissa vielä 7 päivän ajan tapahtuman jälkeen. Striimiliput ovat myynnissä Tiketissä hintaan 19,90

– Tämä on ollut todella raskas vuosi. Halusimme kuitenkin kääntää asian vähän positiivisemmaksi. Digitapahtuma mahdollistaa sen, että pystymme tarjoamaan osalle esiintyjistä töitä ja tuomaan ihmisille hieman iloa tähän synkkyyteen, kertoo Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Ennakkoon Joulumusareille lipun ostaneet voivat halutessaan joko vaihtaa ne lauantain striimilippuun tai palauttaa ne Tiketin kautta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE