Ulkomaat
25.7.2019 12:42 ・ Päivitetty: 25.7.2019 13:05
Ukraina on ottanut kiinni venäläistankkerin Mustallamerellä
Ukraina on ottanut kiinni venäläistankkerin Mustallamerellä, Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo.
Tankkeri otettiin kiinni Odessan alueella sijaitsevassa Izmailin satamassa, joka sijaitsee lähellä Ukrainan ja Romanian rajaa.
Turvallisuuspalvelun mukaan alus oli osallisena viime marraskuussa Kertshinsalmen selkkauksessa. Tuolloin Venäjän joukot valtasivat kolme ukrainalaista alusta ja pidättivät yli 20 merimiestä.
Ukrainan turvallisuuspalvelun mukaan Neyma-niminen tankkeri esti Ukrainan laivaston pääsemisen Kertshinsalmen läpi viime vuoden lopulla. Turvallisuuspalvelu kertoo, että tankkeri oli uudelleen nimetty Nika Spiritiksi, jottei sitä tunnistettaisi.
Tankkeri oli turvallisuuspalvelun mukaan kuitenkin tunnistettu merenkulussa käytettävän numerosarjan perusteella.
Venäjä reagoi aluksen haltuunottoon voimallisesti. Venäjän ulkoministeriö kertoo seuraavansa tilannetta tarkasti ja pohtii vastatoimia.
– Jos venäläisiä on otettu panttivangeiksi, on tämä tulkittava kansainvälisen oikeuden röyhkeäksi loukkaukseksi, jolla on välittömiä seurauksia, ministeriö sanoi.
Lisää aiheesta
Kertshinsalmen jälkipyykki yhä kesken
Venäjän marraskuussa Kertshinsalmella pidättämät merimiehet ovat edelleen Venäjän hallussa. Kansainvälinen merioikeus vaati toukokuussa Venäjää vapauttamaan ukrainalaiset merimiehet, mutta Venäjä ei ole tunnustanut oikeuden päätöstä.
Vain noin viikko sitten merimiesten kiinniottoa pidennettiin venäläisessä tuomioistuimessa lokakuun loppuun saakka. Venäjän mukaan alukset syyllistyivät rajaloukkaukseen ja olivat Venäjän aluevesillä.
Merimiehiä uhkaa oikeudenkäynnissä jopa kuuden vuoden vankeus.
Päivitetty 16:06 Lisätty Venäjän ulkoministeriön kommentti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.