Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

4.3.2024 09:42 ・ Päivitetty: 4.3.2024 09:42

Ukraina otti vastuun siltaräjähdyksestä Venäjällä

iStock

Ukraina kertoo räjäyttäneensä rautatiesillan Samaran alueella Volgan varressa Venäjällä, koska ratayhteyttä käytettiin sotatarvikkeiden kuljettamiseen. Ukrainan sotilastiedustelun mukaan radan kautta kuljettiin ammuksia Tshapajevskin kaupungissa sijaitsevalta tehtaalta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Sillan kärsimien vaurioiden vuoksi sen käyttäminen ei tule olemaan mahdollista pitkään aikaan, kertoi Ukrainan sotilastiedustelu.

VENÄLÄISET uutistoimistot kertoivat jo aikaisemmin räjähdyksestä, joka valtiollisen Tass-uutistoimiston mukaan tapahtui lähellä Tshapajevskin kaupunkia. Se sijaitsee noin neljänkymmenen kilometrin päässä Kazakstanin rajan tuntumassa olevasta Samaran kaupungista.

Uutistoimiston mukaan ainakin viisi kaukojunaa myöhästyi tapahtuman vuoksi. Myös paikallisliikenteeseen tuli häiriöitä sillan vaurioitumisen vuoksi.

Rautatieyhtiön mukaan räjähdyksen syynä oli ”luvattomien henkilöiden väliintulo”. Kukaan ei pelastusviranomaisten mukaan loukkaantunut räjähdyksessä.

Venäjän rataverkostoa on toistuvasti sabotoitu sen jälkeen kun maa hyökkäsi Ukrainaan yli kaksi vuotta sitten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU