Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Ukrainan hallinnossa eroaalto – taustalla korruptiosyytöksiä

AFP / LEHTIKUVA / SERGEI SUPINSKY
Zelenskyi 19. tammikuuta.

Useat Ukrainan valtionhallintoon kuuluneet ihmiset ovat eronneet johtotehtävistä tänään korruptiosyytösten saattelemana, kertovat muiden muassa BBC, Guardian sekä ukrainalainen Kyiv Independent -uutissivusto.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyse on Ukrainan suurimmasta johtoa ravistelleesta henkilöstövaihdoksesta kohta vuoden kestäneen sodan aikana.

Tähän mennessä ovat eronneet ainakin Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kansliapäällikkö Kyrylo Tymoshenko, varapuolustusministeri Vjatsheslav Shapovalov sekä Ukrainan varapääsyyttäjä Oleksi Symonenko.

Erojen aallossa ovat saaneet lähteä myös viisi aluejohtajaa sekä Shapovalovin lisäksi kolme muuta varaministeriä, kertoi korkea-arvoinen hallituksen virkamies Oleh Nemtshinov uutistoimisto AFP:lle.

Eroamaan joutuivat ainakin keskisen Dnipropetrovskin alueen, Koillis-Sumyn alueen, eteläisen Zaporizhzhjan ja Hersonin alueiden kuvernöörit sekä pääkaupunkia Kiovaa ympäröivän alueen kuvernööri, Nemtshinov sanoi. Lisäksi vara-aluekehitysministeri sekä sosiaalipolitiikan varaministeri ovat hänen mukaansa joutuneet eroamaan.

Ukrainalaismedioiden mukaan eronneita on julkisuudessa syytetty erilaisista väärinkäytöksistä. Kyiv Independentin mukaan esimerkiksi varapuolustusministeri Shapovalov joutui lähtemään häneen liitetyn hankintaskandaalin jälkeen, puolustusministeriön ostettua armeijalle elintarvikkeita jopa kolminkertaisin hinnoin tuntemattomalta yritykseltä.

VARAPÄÄSYYTTÄJÄ Symonenko puolestaan oli aiheuttanut kohun Espanjan-lomallaan.

Ukrainan valtiollisen uutistoimiston Ukrinformin mukaan Zelenskyin lähipiiriin kuulunut Tymoshenko ei kertonut syytä eropyynnön jättämiseen. Ukrainalaismedioissa hänen kerrottiin käyttäneen siviilien evakuointeihin tarkoitettua autoa omiin tarkoituksiinsa. Ukrinform julkaisi otteita hänen erokirjeestään, jossa hän muun muassa kiitteli ja kehui Zelenskyitä.

Zelenskyin neuvonantaja Myhailo Podoljakin mukaan kyse on ”oikeudenmukaisuudesta” sekä kansan toivomasta muutoksesta, johon Zelenskyi on vastannut.

Guardianin mukaan Zelenskyi oli jo eilen sanonut, että tällä viikolla Ukrainassa ilmoitetaan henkilöstömuutoksista sekä keskus- että aluehallinnoissa ja turvallisuusjoukoissa. Lehden mukaan henkilöstömuutokset liittyisivät viimeaikaisiin korruptiosyytöksiin.

LAUANTAINA Ukrainassa pidätettiin myös apulaisinfrastruktuuriministeri Vasyl Lozinskyi epäiltynä yli 320  000 euron suuruisten lahjusten ottamisesta. BBC:n mukaan hän on kiistänyt syytteet.

Ukrainassa oli ennen sotaa huomattava korruptio-ongelma, jota myös Euroopan unioni oli vaatinut kitkemään, jotta Ukrainan EU-jäsenyyttä voitaisiin harkita. Uutistoimisto AFP:n mukaan myös jotkut Ukrainalle taloudellista ja sotilaallista tukea antaneista länsimaista ovat vaatineet korruptionvastaisia ​​toimia avun ehtona.

Zelenskyin Kansan palvelija -puolueen johtajan Davyd Arahamijan mukaan korruptoituneita virkamiehiä voi odottaa vankeustuomio.

-  Virkamiehiä kaikilla tasoilla on jatkuvasti varoitettu virallisten ja epävirallisten kanavien kautta, että heidän tulisi keskittyä sotaan, auttaa uhreja, vähentää byrokratiaa ja lopettaa kyseenalaiset bisnekset. Monet heistä ovat todella kuunnelleet, mutta jotkut valitettavasti eivät, hän sanoi Telegram-viestipalvelussa BBC:n mukaan.

Muokattu 24.1. klo 17.33: muutettu 4. kappaleesta Nemtshinovin nimen kirjoitusasu. Oleh, ei Oleg.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE