Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ulkoministeriön työpaikkailmoituksessa peräti kolme raskauttavaa virhettä – sana englanti väärällä rivillä

Ulkoministeriön viestintäjohtajan hakuprosessi pannaan uusiksi kaikkiaan kolmen muotoseikan vuoksi, kerrotaan ulkoministeriön henkilöstöyksiköstä STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ilmoituksessa, jolla haettiin ministeriölle uutta viestintäjohtajaa, oli kolme muotovirhettä. Sen vuoksi joudutaan järjestämään uusi haku, vaikka kuukausia kestänyt hakuprosessi oli jo aivan viime metreillä.
Muotovirheisiin puuttui oikeuskansleri.

Ilmoitus viestintäjohtajan hausta julkaistiin syyskuun alussa valtioneuvoston sivuilla. Ilmoituksessa kuvaillaan normaaliin tapaan tehtävää sekä hakijalta odotettavia taitoja ja ilmoitetaan esimerkiksi palkka (9 144 euroa kuukaudessa).

Lisäksi luetellaan säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Tästä listasta puuttui kaikkiaan kolme kohtaa, kertoo ulkoministeriön henkilöstöyksikön päällikkö Jyri Järviaho. Jo eilen ulkoministeriö kertoi yhdestä muotovirheestä, mutta nyt Järviaho kertoo, että virheitä oli kaikkiaan kolme.

Englannin kielitaito oli väärällä rivillä.

Ensinnäkin ilmoituksessa kelpoisuusvaatimukseksi oli laitettu “perehtyneisyys virkaan kuuluviin tehtäviin”, vaikka olisi pitänyt lukea “tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus”.

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei näillä ole juuri eroa. Tarkka muotoilu tulee kuitenkin asetuksesta, jossa säädetään muun muassa ulkoministeriön virkojen kelpoisuusvaatimuksista.

– Se pitäisi kirjoittaa tismalleen niin kuin asetuksessa lukee. Siinä ei voi säveltää yhtään, Järviaho sanoo.

Toisekseen viran hoitamiseen tarvittava kielitaito, eli käytännössä englanti, oli hakemuksessa väärällä rivillä. Se olisi pitänyt olla kelpoisuusvaatimuksissa, mutta se oli kohdassa “Työssä tarvittava kielitaito”.

Kolmanneksi kelpoisuusvaatimuksista puuttui johtamiskokemus. Hakuilmoituksessa viestintäjohtajalta edellytetään vain käytännössä osoitettua johtamistaitoa. Asetuksen mukaan ulkoministeriön viestintäjohtajalla pitää olla molempia.

Johtamiskokemuksella ja -taidolla on eroa, Järviaho kertoo. Johtamistaitoa voi olla johtamiskokemuksen lisäksi esimerkiksi johtamisopinnoista.

Vanhat hakemukset pääsevät todennäköisesti mukaan.

Puutteista huomautti perjantaina oikeuskansleri, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa nimitysesityksien tarkastaminen.

– Se oli kyllä yllätys, Järviaho sanoo.

Käytännössä tehtävään esitettävä henkilö oli siis jo Järviahon mukaan “aika pitkälti” tiedossa. Järviaho ei halunnut kommentoida sitä, oliko kärkihakijalle jo ilmoitettu hänen esittämisestään tehtävään.
Ensi viikolla käynnistellään uutta hakuprosessia.

Ulkoministeriön henkilöstöjohtaja Pirjo Tulokas arvioi eilen, että jos kaikki menee oikein hyvin, uusi rekrytointikierros vie puolestatoista kahteen kuukautta.

Järviaho arvioi, että todennäköisesti hakijoille ilmoitetaan, että jo hakuun osallistuneiden hakemukset voidaan ottaa huomioon uudellakin kierroksella. Asia selviää kuitenkin tarkemmin alkuviikosta.

Järviahon tiedossa ei ole, onko hakuilmoituksissa ollut aiemmin samanlaisia virheitä kuin nyt.

Valtioneuvoston käsittelyyn tulevat nimitykset menevät kuitenkin aina oikeuskanslerin silmien alta.

Alkuperäisessä haussa ministeriön viestintäjohtajaksi haki 34 ihmistä. Hakijoiden joukossa oli muun muassa presidentti Sauli Niinistön entinen viestintäpäällikkö ja nykyinen Ylen A-studion juontaja Katri Makkonen ja Ylen Journalismin akatemian päällikkö Elina Ravantti.

Myös muun muassa Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Laura Saarikoski sekä Puolustusvoimien viestintäpäällikkö Max Arhippainen hakivat tehtävää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE