Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

7.10.2019 07:57 ・ Päivitetty: 7.10.2019 07:57

Upseerit vastuuseen – Irakin armeija myöntää käyttäneensä ”liiallista voimaa” mielenosoittajia vastaan

Irakin armeija myönsi maanantaina käyttäneensä ”liiallista voimaa” joukkomielenosoituksen taltuttamiseksi maan pääkaupungissa Bagdadissa. Lääkäreiden ja turvallisuusjoukkojen mukaan 13 ihmistä on kuollut mielenosoituksissa yön aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Armeijan mukaan komentavia upseereita ollaan asettamassa vastuuseen teoistaan.

Tämä on ensimmäinen kerta sitten mielenosoitusten alkamisen, kun turvallisuusjoukot myöntävät käyttäneensä liioiteltuja voimakeinoja. Mielenosoittajat ovat syyttäneet heitä ampumisesta suoraan kohti.

Mielenosoitukset alkoivat tiistaina.

Armeijan yksiköitä on tarkoitus korvata poliiseilla

Sadat kokoontuivat yön aikana Sadr Cityyn, tiheästi asutulle alueelle itäisessä Bagdadissa, jossa turvallisuusjoukkoja harvemmin näkee. Sosiaalisessa mediassa levinneissä videoissa kuuluu kovaa tulitusta ja mielenosoittajat väistävät.

Toimittajille maanantaiaamuna jaetussa lausunnossa Irakin armeija ilmoitti pääministeri Adel Abdel Mahdin käskeneen kaikkia armeijan yksiköitä vetäytymään Sadr Citystä. Heitä on tarkoitus korvata poliisiyksiköillä. Pääministeri kehotti kaikkia joukkoja noudattamaan hyväksyttyjä voimankäyttövaltuuksia mielenosoituksissa.

Viime viikolla Abdel Mahdin väitti turvallisuusjoukkojen noudattaneen ”kansainvälisiä standardeja” mielenosoituksissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU