26.1.2024 08:04 ・ Päivitetty: 26.1.2024 08:04
Urpilainen: Yleinen palvelusohjesääntö päivitettävä tasa-arvoisemmaksi – miehille samat ulkonäköä koskevat vapaudet kuin naisille
SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen ehdottaa, että yleinen palvelusohjesääntö päivitetään tasa-arvoisemmaksi niin, että miehille sallitaan samat ulkonäköä koskevat vapaudet kuin naisille.
Yleinen palvelusohjesääntö tullaan Puolustusvoimien mukaan päivittämään vuoden 2024 aikana ja siinä yhteydessä ulkonäköä koskevaa kirjausta tarkastellaan.
Urpilainen nostaa tiedotteessaan esiin sen, että tasa-arvovaltuutettu ilmoitti viime vuoden lopulla, ettei se näe enää perustetta naisten ja miesten erilaisille ulkonäkövaatimuksille Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa.
– Pääesikunta on myös todennut, että se ei näe koulutuksellisia tai palvelusturvallisuuteen liittyviä esteitä nykyisten määräysten yhdenmukaistamiseksi. Sen sijaan se arvioi, että yhdenmukaistamisella olisi positiivisia vaikutuksia miesten palvelusmotivaatioon ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon, Urpilainen huomauttaa tiedotteessaan.
URPILAINEN muistuttaa, että ikäluokkien koko pienenee ja samalla myös varusmiespalvelukseen osallistuvien määrä putoaa. Tarvitaan siis keinoja, joilla palveluksesta tehdään houkuttelevampaa.
SDP:n presidenttiehdokas huomauttaa, että monessa Nato-kumppanimaassa miesten pitkät hiukset ovat olleet jo pitkään arkipäivää.
– Nyt on aika päivittää ohjesääntö tälle vuosituhannelle ja varmistaa, että myös Suomessa miehillä on jatkossa samat vapaudet kuin naisillakin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.