Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

26.3.2025 06:13 ・ Päivitetty: 26.3.2025 08:25

USA:n Michael Waltz ottaa vastuun Jemen-vuodosta – ei myönnä aiheuttaneensa sitä, solvaa toimittajaa

Lehtikuva / AFP
Michael Waltz haukkui tietovuotomöhläyksestä kertonutta toimittajaa "luuseriksi".

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael Waltz sanoo ottavansa vastuun Jemen-tietovuodosta, muttei myönnä kutsuneensa Atlantic-lehden päätoimittajaa Trumpin sisäpiirin salaiseen Signal-ryhmään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Waltz kommentoi asiaa Fox-uutiskanavan haastattelussa.

-  Otan täyden vastuun. Minä loin ryhmän, minun tehtäväni on varmistaa, että kaikki on koordinoitua, Waltz sanoi.

Samalla hän kiisti suoraan tietävänsä, miten Atlantic-lehden päätoimittaja Jeffrey Goldberg pääsi mukaan salattuun viestiryhmään. Waltz lisäksi toisti aiemmat väitteensä siitä, ettei tunne henkilökohtaisesti Goldbergia.

-  En viestittele hänelle. Hän ei ollut puhelimessani. Aiomme selvittää, miten tämä tapahtui, Waltz sanoi.

MAANANTAINA Yhdysvalloissa uutisoitiin, että kansallisen turvallisuuden johtohahmot olivat vahingossa kertoneet Goldbergille Yhdysvaltain iskuista Jemeniin. Goldbergin mukaan Waltz oli ottanut häneen yhteyttä salatussa Signal-viestipalvelussa, ja kaksi päivää myöhemmin hänet liitettiin viestiryhmään, jossa iskuista kerrottiin etukäteen.

Waltzin mukaan ryhmään oli tarkoitus lisätä toinen yhteyshenkilö. Hän kiisti, että hänen toimistonsa työntekijä olisi ollut vastuussa tästä, mutta ei myöntänyt itse tehneensä virheellistä lisäystä.

-  Sinulla on jonkun muun numero jonkun toisen henkilön yhteystiedoissa. Joten, en tietenkään nähnyt tätä luuseria ryhmässä. Se näytti olevan joku muu. Nyt yritämme selvittää, tekikö hän sen tahallaan vai tapahtuiko se jollain muulla teknisellä tavalla, Waltz selitteli Foxille.

Waltz pyrki myös mustaamaan haastattelussa Goldbergin mainetta.

-  Voin kertoa, että 100-prosenttisesti en tunne tätä kaveria. Tiedän hänen hirveän maineensa, ja hän on todellakin toimittajien pohjasakkaa. Tiedän hänet siinä mielessä, että hän vihaa presidenttiä, mutta en viestittele hänen kanssaan. Hänen numeronsa ei ole yhteystiedoissani. Aiomme selvittää, miten tämä tapahtui, Waltz lisäsi.

Walt korosti myös, ”ettei ole salaliittoteoreetikko”, mutta jostain syystä juuri presidentti Donald Trumpin hallintoa kohtaan kriittinen toimittaja päätyi mukaan ryhmään.

Atlantic vastasi Waltzille, että tämä yrittää viedä huomiota pois virheestään, kun häpäisee lehteä sekä sen päätoimittajaa.

YHDYSVALTAIN presidentti Trump vähätteli tietovuotoa tiistaina. Trumpin mukaan kyseessä oli Waltzin ainoa eikä edes kovin vakava virhe tehtävässään.

Lisäksi Trump kutsui Atlanticin päätoimittajaa ”limanuljaskaksi” ja sanoi, ettei ketään kiinnosta hänen artikkelinsa Jemen-vuodosta.

Myöhemmin Trump puolusti Waltzia myös Fox-kanavalle. Trumpin mukaan Waltz ei tule saamaan tehtävästään potkuja, eikä Signal-viestiryhmässä ollut ”mitään tärkeää”.

Valkoinen talo on kiistänyt päätoimittajan tiedon, jonka mukaan keskustelussa oli käsitelty salassa pidettävää tietoa ja sotilaallisia suunnitelmia.

Helmikuussa Yhdysvaltain Kansallinen turvallisuusvirasto oli varoittanut sen työntekijöitä Signal-viestipalvelun haavoittuvuuksista, uutisoi yhdysvaltalaismedia CBS. Viraston mukaan Signalin käyttö salaisen tiedon välittämisessä on tehnyt sovelluksesta kiinnostavan kohteen hakkereille.

Viraston mukaan sen työntekijöiden ei tulisi käyttää hallinnon ulkopuolisia viestipalveluita, kuten Signalia tai Whatsappia, arkaluontoisten tietojen välittämiseen.

Jemenin iskua käsitelleeseen Signal-viestiryhmään kuului 18 käyttäjää, joiden joukossa olivat nimimerkkien perusteella esimerkiksi ulkoministeri Marco Rubio, valtiovarainministeri Scott Bessent ja varapresidentti J. D. Vance. Tiedon tulevista iskuista viestiryhmässä kertoi puolustusministeri Pete Hegseth.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU