Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

USA:ssa voi äänestää Venäjän presidentinvaaleissa

iStock

Venäjä avaa tulevissa presidentinvaaleissaan äänestyspisteet kolmeen edustustoonsa Yhdysvalloissa, kertoi Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettiläs Anatoli Antonov lähetystön julkaisemassa haastattelussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Äänestämään pääsee Venäjän suurlähetystössä Washingtonissa sekä Venäjän konsulaateissa New Yorkissa ja Houstonissa.

Äänestäminen edustoissa on normaali tapa, jotta ulkomailla asuvilla olisi mahdollisuus äänestää kotimaansa vaaleissa. Venäjä kertoi kuitenkin viime viikolla, ettei ole vielä päättänyt, onko äänestäminen “epäystävällisissä” Euroopan maissa mahdollista.

Ulkoministeriön edustajan Marija Zaharovan mukaan kyse on siitä, pystyvätkö maat takaamaan äänestämisen turvallisuuden. Zaharovan mukaan päätös asiasta tehdään kuluvan kuun loppuun mennessä.

Venäjällä pidetään presidentinvaalit maaliskuun puolivälissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE