Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Useita ihmisiä kuollut Kanadassa ukkosmyrskyssä

Kuvituskuvaa.

Kanadassa useita ihmisiä on kuollut ja sadattuhannet ovat edelleen ilman sähköä rajujen ukkosmyrskyjen riepoteltua Quebecin ja Ontarion provinsseja lauantaina, kertovat uutiskanavat CBC ja CNN.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kanadalaisen CBC:n mukaan myrskyissä olisi kuollut ainakin kahdeksan ihmistä. Yhdysvaltalainen CNN puolestaan kirjoittaa, että myrskyissä olisi kuollut viisi.

Quebecin alueella toimivan vesivoimayhtiön mukaan myrsky katkoi pahimmillaan sähköt arviolta jopa 550  000 asiakkaalta ja vielä sunnuntainakin noin 4,5 miljoonasta asiakkaasta vajaan 300 000:n kerrottiin olevan ilman sähköä.

Ontariossa puolestaan kerrotaan ainakin 350 000 olleen lauantaina ilman sähköjä. Sunnuntainakin sähköttä oli CNN:n mukaan vielä noin 200 000 asiakasta.

Kanadan ympäristöministeriö päivitti paikallista aikaa sunnuntaina iltapäivästä sääennustettaan Quebecissä. Osissa provinssia varoiteltiin jälleen rajuista ukkosmyrskyistä.

Lisäksi osissa New Brunswickin provinssia on varoitettu tornadoista. Valtaosassa provinssia on niin ikään varoitettu ukkosmyrskyistä.

Myrskytuhojen siivoaminen vie useita päiviä

Jotkut kaupungit ovat julistaneet hätätiloja myrskytuhojen vuoksi ja kehottaneet asukkaita pysymään kotona, jotta viranomaiset voisivat keskittyä tieliikennettä vaarantavien tuhojen korjaamiseen liikenneruuhkien setvimisen sijaan.

Maan pääkaupungissa Ottawassa viranomaiset arvioivat, että myrskytuhojen siivoamisessa voi mennä useita päiviä.

Sunnuntai-iltana järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Ottawan pelastuslaitoksen johtaja Kim Ayotte sanoi CBC:n mukaan yllättyneensä myrskyn laajuudesta. Ayotte kuvaili myrskyn iskeneen lujaa ja nopeasti.

Ympäristöministeriön mukaan Ottawan kansainvälisellä lentokentällä oli mitattu tuulten puhaltaneen puuskittain noin 33 metriä sekunnissa.

Ontarion Kitchenerissä puuskatuulten kerrotaan olleen vieläkin rajumpia. Kaupungin lentokentällä tuulennopeus oli ollut puuskittain 37 metriä sekunnissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE