Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Useita kuoli tunteja kestäneessä tulituksessa – tapahtumasarja alkoi hautausmaalta

Yhdysvaltojen Jersey Cityssä neljä ihmistä on kuollut ampumisessa tunteja kestäneessä pattitilanteessa ja tulitaistelussa. Yksi uhreista on poliisi, ja muiden uskotaan olevan siviilejä. Lisäksi kaksi epäiltyä löydettiin kuolleina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Poliisimme olivat tunteja tulituksen kohteena, kaupungin poliisipäällikkö Michael Kerry kertoi toimittajille.

Kaksi poliisia haavoittui ampumisessa.

New Yorkin lähellä tapahtunut ampuminen alkoi tiistaina puoliltapäivin paikallista aikaa. Kerry kertoo tapahtumasarjan alkaneen hautausmaalta ja päättyneen liiketilaan.

Hänen mukaansa rikospaikkoina on ainakin kolme kohdetta.

Mediatietojen mukaan ampuminen alkoi, kun henkirikosta tutkinut viranomainen lähestyi epäiltyjä hautausmaalla. Mediat kirjoittavat, että kyseinen viranomainen olisi tapauksessa kuollut poliisi. Poliisipäällikön mukaan tapausta tutkitaan.

Myöhemmin epäillyt pakenivat ruokakauppaan, jossa ampuminen jatkui ja josta loput viisi ruumista löytyivät.

Paikallisen yleisestä turvallisuudesta vastaavan viranomaisen mukaan tapauksessa ei ole merkkejä terrorismista, kirjoittaa CNN.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE