Voisi luulla, että elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan puheenparresta, toimista ja maailmankatsomuksesta käyty kohu pakottaisi nyt perussuomalaiset määrittelemään uudelleen suhteensa suomalaisiin äärioikeistoliikkeisiin.

Junnila joutui perjantaina eroamaan, koska natsismin fanittamiselta tai ”ilmastoabortti”-ekofasismilta näyttävä käytös ei sovi suomalaisellekaan ministerille.

Junnilan ministeriys oli myös aito riski hallituksen kansainvälisille suhteille, sillä keskeisissä liittolaismaissamme Hitlerin teoilla tai uusnatsien symboliikalla ei leikitellä.

Hitler-viittaukset, kaasuttamiskampanjat ja USA-klaanilaislumiukot olivat Junnilankin mukaan lähinnä sisäpiirin vitsejä, joilla poliitikko oli vuosien ajan hauskuttanut tuttavapiiriään ja samanmielisiä politiikantekijöitä.

Se on populismia, jolla ei ole tarkoituskaan saada tuloksia, ainoastaan taktista julkisuutta pienten alakulttuuriryhmien parissa. Poliitikko voi hyvin ehdottaa kymmenien tuhansien eurojen avustusta kannattajiensa tykkäämälle järjestölle, ja toisaalla paheksua valtion rahojen holtitonta käyttöä turhuuksiin.

VÄHÄN vaikeampaa Junnilalla oli selittää, miksi hän oli 2019 juhlapuhujana Turussa äärioikeistolaisten järjestämässä, kansoittamassa ja natsisivustoilla mainostetussa Kukkavirta-tilaisuudessa.

Omien sanojensa mukaan Junnila ei edes tiennyt, että hänen ympärillään tuolloin hyörineet uusnatsihahmot olivat… niin, no, uusnatseja.

Natsisymboliikan ja sotahistoriansa hyvin tunteva Junnila ei tietenkään ole niin hönö, ettei tunnistaisi kaveriensa lippuja, paitoja ja iskulauseita.

Ei ihme, että ministerin tällä viikolla esittämä julkinen aatteista irtisanoutuminen ja kaveriensa kieltäminen suututti tilaisuudessa olleita nasseaktivisteja.

Oikeasti, ennen kohua, edes Vastarintaliikkeen kanssa flirttailulla ei ollut Junnilalle tai muille Turun kukkamarsseilla käyneille kansanedustajatovereille, kuten Kike Elomaalle tai Mauri Peltokankaalle mitään väliä.

Peltokangas on aiemmin käynyt puhumassa jopa eduskuntatalon edessä velloneessa Fixit-mielenosoituksessa, vaikka EU-eroa vaativa kansanliike on edennyt meillä muun muassa Q-Anon-uskovaisten ja Venäjä-dosentti Johan Bäckmanin apurien vetämänä.

Kaikki käy, mikäli joukko vastustaa vihervasemmistoa tai jotain perusuomalaisten inhoamaa yhteiskunnan virtausta.

Silloin sieltä voi yrittää kalastaa niin sanottuja taktisia ääniä.

PERUSSUOMALAISTEN puoluekaaderit käyttävät aktiiviensa symppaamista pienporukoista sievistelevää yleisnimitystä ”kansallismieliset liikkeet”.

Oikeasti kyse on kansalliskiihkoisista tai kiihkokansallisista laitaoikeiston seurakunnista, joista pieni osa toivoo yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaista kumoamista Hitlerin oppien mukaisesti.

Joitain oudoimpia alaryhmiä houkuttaa okkultismi, SS-mytologia ja esoteria, osaa ajaa pelko maahanmuuttajia kohtaan tai jotkut perinteisen politiikan epäonnistumiset, feminismiviha tai ihan vain aito huolestuminen katujengien vaaroista.

Kaikkia ryhmiä yhdistää katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että maailma muuttuu heidän mielestään liian nopeasti ja vääränlaisten ihmisten ehdoilla.

Se lieneekin äärioikeistoliikkeiden ja tolkullisten perussuomalaisten pienin yhteinen nimittäjä, eikä näiden ryhmien liehitteleminen persujen irrallisiksi äänestäjiksi ole haitannut edes puolueen fiksuja vaikuttajia.

MUUTTUUKO sitten nyt mikään? Vilhelm Junnila sanoi ennen eroaan, ettei enää menisi Turun Kukkavirta-marssin kaltaisiin tilaisuuksiin tai vitsailisi Adolf-asioilla.

Äkkiseltään luulisi, että puolueellakin raja kulkee vastedes tässä: uusnatsien marssit ovat puolueaktiiveille nyt ei-ei, itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueet vähän siinä ja siinä. Eugen Schaumanin haudalla saa käydä seisomassa, kunhan ei tuuleta kainaloitaan – muuten tie ministeriaudin takapenkille katkeaa.

Mutta tässä puolue on asettunut siilipuolustukseen: mitään virheitä ei ole tehty eikä ilmeisiäkään hajuhaittoja myönnetä. Vika on peilissä eikä poliitikkojen heilissä, vitsivitsi.

Olemme toimituksessa yrittäneet viime päivinä tavoitella eri kanavien kautta perussuomalaisten puoluepäättäjiä kysyäksemme, onko puolue linjannut tai ohjeistanut nassekäyttäytymisistä nyt virallisesti mitään. Toistaiseksi he ovat olleet haluttomia puhumaan asiasta.

Puheenjohtaja Riikka Purra ei perjantaina vastannut mihinkään ministeri Junnilaa koskeviin yhteydenottoihimme, ei myöskään eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

Tällä viikolla Porin Suomi-Areenalla tapaamamme muutama perussuomalaisvaikuttaja arveli, ettei Purra halua asettaa puolueensa suomensisu-siivelle mitään sellaisia käytösehtoja, jotka loukkaisivat heidän itsemääräämisoikeuttaan. Tai pilaisivat joidenkin edustajien pitkäaikaisiakin kaverisuhteita ääriryhmien ihmisiin.

Tämä takaa sen, että Petteri Orpon (kok) hallitus joutuu puimaan vastaavanlaisia kohuja vastedeskin, hakaristien varjossa tai ilman.

Mutta tämän henkilöriskinhän te kokoomus, kristilliset ja RKP tiesittekin jo etukäteen, kun tähän kokoonpanoon lähditte, eikö vain?