Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Uskon, että maljoja on nostettu” – Ex-ministeri varoittaa: “Haitat jäävät veronmaksajien kontolle”

Entinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen odottaa, että hallitus teettää tarkan vaikutusarvioinnin alkoholilain uudistuksen seurauksista.

SDP:n kansanedustajalla, ex-peruspalveluministerillä Susanna Huovisella on vielä hyvässä muistissa, millainen mediahässäkkä saatiin aikaiseksi viime kaudella alkoholilain uudistuksesta – jota ei lopulta tehty.

Suurin haloo syntyi hänen mukaansa Ilta-Sanomien harhaanjohtavasta otsikosta, jossa väitettiin Huovisen ministerinä vievän keppanan Alkoon. Huovinen kirjoittaa blogissaan, että piti tuolloin keskeisenä tavoitteena uudistusta, jolla elinkeinoelämän turhaa sääntelyä voitaisiin keventää, mutta alkoholin kokonaiskulutusta pystyttäisiin alentamaan.

– Väärästä otsikosta syntyi hulabaloo, jollaista en ole enkä varmaan koskaan tule kokemaan. Lapsilisäleikkauksen aikaansaama palauteryöppy jäi kirkkaasti kakkoseksi. Viinapalautetta tuli tuplaten. Suuri osa palautteesta oli törkyä; nimittelyä ja uhkailua.

Huovinen huomasi tuolloin, että Suomessa on ilmeisesti mahdotonta käydä kokonaisvaltaista ja asiallista alkoholipoliittista keskustelua.

Hän arvioi blogissaan, että alkoholilain uudistus ei ole helppoa nykyisellekään hallitukselle. Hanke nytkähti eteenpäin, kun keskustan eduskuntaryhmä taipui muiden hallituspuolueiden tahtoon vahvojen oluiden, lonkeroiden ja siiderien sekä ns. limuviinojen tuomisesta päivittäistavarakaupan hyllyille.

– Uskon, että maljoja on nosteltu – erityisesti panimoalalla ja kaupan isojen ketjujen sikariportaassa. Ratkaisu hyödyttää taloudellisesti näitä tahoja, mutta haitat jäävät veronmaksajien kontolle, Huovinen sivaltaa.

Jääkiekkoturistilta ei unohdeta kysyä, montako olutta otat voiton kunniaksi.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa aivan liian vähälle huomiolle on jälleen kerran jäänyt se, mihin vaikutusarviointeihin hallitus ratkaisunsa perustaa. Huovinen muistuttaa, että viime kaudella tehdyt alkoholiveron maltilliset korotukset käänsivät Suomen kokonaiskulutusta alaspäin. Nyt tehty ratkaisu vie pohjaa tältä hyvältä kehitykseltä.

Huovinen kritisoi sitä, että mediassa tilaa saavat tahot, jotka väittävät suomalaisten alkoholihaittojen olevan vain suurkuluttajien ongelma.

– Näille tahoille alkoholipolitiikka näyttäytyy vain tavallisten ihmisten turhana holhoamisena. Samojen tahojen on kuitenkin ollut vaikea vastata kysymykseen: Mistä suurkuluttajia sitten tulee?

Hän luettelee: Tavallisista työssäkäyvistä isistä ja äideistä, eläkeikäisistä mummoista ja papoista.

– Eivät he ole mikään homogeeninen joukko Helsingin ympyrätalon tai Jyväskylän kirkkopuiston kulmilla. Moni lopettaisi, jos voisi tai saisi apua. Aiheen käsittelyä ei helpota suomalainen alkoholinkäyttöä korostava kulttuuri, jossa jääkiekkoturistilta ei unohdeta kysyä, montako olutta otat voiton kunniaksi, Huovinen huomauttaa.

Erityisen outona hän pitää sitä, että nuorille, jopa lapsille maistuvat limuviinat tulevat päivittäistavarakauppoihin. Huovinen muistuttaa, että hän ei ole ajatuksineen yksin vaan muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Lääkäriliitto ovat ilmaisseet huolensa.

Ex-ministerin mielestä hallituksen olisi syytä teettää kyseenalaisesta ehdotuksestaan tarkka vaikutusarvio. Samalla tulisi arvioida, kuinka paljon suurempiin alkoholihaittoihin Suomessa pitää tulevina vuosina varautua esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa, poliisin ja yleisen turvallisuuden menoissa ja lääkekustannuksissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE