Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

27.2.2026 06:52 ・ Päivitetty: 27.2.2026 08:14

USU: Armeija yllätti – reserviläinen saisi nyt ottaa oman aseensa sotaan

Demokraatti / arkistokuvaa
Mukaan otetun aseen pitää "soveltua" sotilaskäyttöön, eli kyseeseen tulevat esimerkiksi palvelusaseiden kaltaiset pistoolit.

Puolustusvoimat on muuttanut kriisiajan ohjeistustaan reserviläisille. Palvelukseen käskettäviä neuvottiin takavuosina tuomaan mukanaan esimerkiksi puukko, polkupyörä tai sukset, nyt mukaan saa ottaa mieluummin aseen tai yökiikarit, kertoo Uutissuomalainen.

Demokraatti

Demokraatti

Puolustusvoimat kertoo USU:lle, että kriisitilanteessa jaettavan palvelukseenastumiskortin sisältöä on tarkoituksella nykyaikaistettu viime vuosina.

Aktiivireserviläiset ovat hankkineet itselleen luotiliivejä, kypäriä ja muita suojavarusteita, joten nämä on huomioitu mukaan sallittujen henkilökohtaisten tavaroiden listassa.

Vapaaehtoisesti mukaan otettavien varusteiden joukossa mainitaan perinteisten vaatteiden ja makuupussien lisäksi esimerkiksi otsalamppu, drooni, paikannuslaite tai pimeänäkölaite.

SUURIN muutos koskee ampuma-aseita. Aiemmin puolustusvoimat on suhtautunut kielteisesti ajatukseen omien luvallisten aseiden mukaan ottamisesta, mutta nyt ”sotilaskäyttöön soveltuvan” aseen ja ampumatarvikkeiden mukaan tuominen onnistuu.

Tätä käytäntöä ei ole ollut yli 80 vuoteen. Vielä viime sodissa suojeluskuntalaiset saivat tuoda rintamalle oman aseensa, koska se oli käyttäjälleen tuttu väline. Tämän katsottiin säästävän koulutusaikaa.

Reserviläiset ovat jo vuosien ajan voineet hankkia urheiluammuntaan luvallisesti esimerkiksi samanlaisia pistooleita, joita puolustusvoimatkin käyttää.

PUOLUSTUSVOIMAT muistuttaa Uutissuomalaiselle, että edellä mainittujen varusteiden mukaanotto on silti täysin vapaaehtoista, eikä niiden puuttuminen saa viivästyttää palvelukseen saapumista.

Pakollisia ovat lähinnä tulijan tunnistamiseen tarvittavat dokumentit kuten passi, ajokortti ja tuntolevy sekä terveydelle tärkeät omat reseptilääkkeet.

Omista varusteista valtio lupaa tarvittaessa maksaa pienen käyttökorvauksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU