Politiikka
9.1.2021 20:28 ・ Päivitetty: 9.1.2021 20:28
USU: Halla-aho sanoo pitävänsä Antti Rinteen vihjailua perussuomalaisten kytköksistä äärioikeistoon ala-arvoisena
Uutissuomalaisen mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää huolestuttavana, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) vihjailee perussuomalaisten edustavan ääriliikettä.
– Kun puhutaan vastakkainasettelun välttämisestä ja luottamuksesta kansanvaltaisiin instituutioihin, niin pidän aika huolestuttavana sitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kyseenalaistaa laillisia tavoitteita laillisesti edistävän oppositiopuolueen legitimiteetin ja vihjailee, että kyseinen puolue ja sen puoli miljoonaa äänestäjää edustaisivat jonkinlaista ääriliikettä, Halla-aho sanoi Uutissuomalaiselle lauantaina päivällä.
Rinne kertoi lauantaina julkaistussa Uutissuomalaisen haastattelussa olevansa huolissaan suomalaisen äärioikeiston liikehdinnästä. Entisen pääministerin mielestä siinä on liian usein kyse perussuomalaisten toiminnassa mukana olevista tai puolueen liepeillä toimivista henkilöistä.
Halla-aho kuvaa USU:lle Rinteen vihjailuja ala-arvoisiksi.
Rinne sanoi Uutissuomaisen haastattelussa, ettei hän pidä poissuljettuna sitä, että ääriliikkeet pyrkisivät lamauttamaan suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä. Rinteen mukaan Suomessa on merkittävä joukko ihmisiä, jotka organisoidusti ja masinoidusti levittävät epäluuloa yhteiskunnallisia instituutioita ja poliitikkoja kohtaan sekä lietsovat vihaa.
– Hän (Rinne) nyt tässä kyllä aika lailla lietsoo epäluuloa ja vihaa poliitikkoja kohtaan. Hän on ihan oikeassa siinä, ja sen takia hänen pitäisi ennen kaikkea itse pidättäytyä siitä, Halla-aho kommentoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.