Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

USU: Markkina vapautuu vuoden alussa, maakaasun hinnan odotetaan laskevan

Maakaasun hinnan uskotaan laskevan, kun Suomen maakaasumarkkina vapautuu kilpailulle ensi vuoden alussa. Uutissuomalaisen haastattelemien alan asiantuntijoiden mukaan kaasun käytön odotetaan lisääntyvän.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen Kaasuenergia Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen kaasuyhdistyksen puheenjohtaja Mika Paloranta odottaa hinnan laskevan heti vuodenvaihteessa.

– Odotus ja toive on, että pöhinä kasvaisi myönteisesti maakaasun ja ylipäätään kaasun kannalta, Paloranta sanoo.

Energiaviraston arvion mukaan maakaasua käyttää noin 30 000 suomalaiskuluttajaa. Lisäksi kaasuautoja on liikenteessä viranomaisen mukaan noin 7 000.

Kaasumarkkinan vapautuminen hyödyttää eniten kaasuputkiston varrella asuvia. Kaasumarkkinan vapautuminen näkyy myös biokaasun hinnassa.

Ensi vuoden alusta kuka tahansa voi alkaa myydä maakaasua. Tähän asti kaasua on toimittanut yksi tukkumyyjä, valtion omistama Gasum.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE