Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

USU: Nato-komennukset voivat muuttua pakollisiksi ammattisotilaille

iStock

Puolustusvoimien ammattisotilaiden Nato-komennukset saattavat muuttua pakollisiksi, Uutissuomalainen (USU) kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Voi hyvinkin olla, että esimerkiksi Naton esikuntiin lähteminen tulee velvoittavaksi. Mahdollinen muutos voi tapahtua aikaisintaan lähivuosina, koska vaadittava lainvalmistelu vie oman aikansa, Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Rami Saari toteaa Uutissuomalaiselle.

Hän korostaa kuitenkin, että päätöstä lainvalmistelusta ei ole tehty.

Upseeriliitossa kannatetaan vapaaehtoisuutta. Sen tuoreimmassa jäsenkyselyssä selvisi, että 81 prosenttia upseereista on sitä mieltä, että kansainvälisten tehtävien pitää perustua avoimeen hakeutumiseen.

Myös Saari painottaa, että jatkossakin ulkomaan komennukset perustuvat ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen.

Nato-palvelussuhteen ehtojen neuvottelut ovat yhä kesken. Neuvotteluissa mukana ovat työntekijäjärjestöt, Puolustusvoimat, puolustusministeriö ja valtiovarainministeriö.

Suomelle tulee täytettäväksi noin sata tehtävää Naton komentorakenteessa, esimerkiksi ulkomailla sijaitsevissa sotilasesikunnissa. Saaren mukaan paikat täytetään viiden vuoden kuluessa niin, että vuosittain Nato-komennukselle lähtee parisenkymmentä henkilöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE