Talous

Uusi käänne Kiinan ja USA:n kauppasodassa – ”Täysin mahdoton hyväksyä”

Lehtikuva
Lehtikuva

Yhdysvallat on julkistanut listan uusista kiinalaistuotteista, joille se uhkaa asettaa tuontitulleja. Listan tuotteita tuodaan Yhdysvaltoihin vuosittain 200 miljardilla dollarilla eli noin 170 miljardilla eurolla.

Uudet tullit voivat tulla voimaan aikaisintaan syyskuussa.

Kiinan kauppaministeriön mukaan Yhdysvaltain kaavailuja uusista tuontitulleista on täysin mahdoton hyväksyä. Kiina ilmoittaa ryhtyvänsä vastatoimiin, jos Yhdysvallat toteuttaa uhkauksensa.

Uhkaus uusista tulleista on uusin käänne kauppasodassa, johon Yhdysvallat ja Kiina ovat ajautuneet Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin aloitteesta. Kiina kommentoi uhkausta sanomalla, että laajamittaisten molemminpuolisten vastatoimien kierre tuhoaa lopulta Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kaupan.

Aasian pörssit reagoivat uutiseen keskiviikkoaamuna. Muun muassa Tokiossa ja Shanghaissa pörssit ovat olleet laskussa.

Edelliset tullit viime perjantaina

Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota siirtyi sanoista tekoihin perjantaina, kun Trumpin hallinnon ensimmäiset pelkästään Kiinaan kohdistuvat tuontitullit astuivat voimaan. 25 prosentin tullimaksut koskevat satoja kiinalaisia tuotteita, joita tuodaan Yhdysvaltoihin noin 34 miljardin dollarin eli noin 29 miljardin euron arvosta. Tullit kohdistuvat muun muassa kiinalaisiin koneisiin ja elektroniikkaan.

Kiina ilmoitti saman tien tuontitullien astuttua voimaan, että sen vastatoimet ovat voimassa heti. Kiina on sanonut vastatoimien olevan tismalleen yhtä suuret kuin Yhdysvaltojen tullit.

Kiinalaisten vastatullien listalla on etenkin amerikkalaisia maataloustuotteita, kuten soijapapuja, pähkinöitä ja kanankoipia.
Kiinan kauppaministeriö on myös tehnyt Maailman kauppajärjestölle WTO:lle valituksen Yhdysvaltojen toteuttamista tullikorotuksista, Kiinan uutistoimisto Xinhua kertoi perjantaina.

Kumpikin uskoo voittavansa

Trump uhkasi perjantaina ulottaa tullimaksut kaikkiaan 500 miljardin dollarin arvoiseen tuontiin Kiinasta. Trump kertoi asiasta puhuessaan kannattajilleen Montanan osavaltiossa. Summa vastaa suunnilleen Kiinan koko vientiä Yhdysvaltoihin.

Trump on vuosia syyttänyt Kiinaa Yhdysvaltojen alijäämäisestä kauppataseesta ja amerikkalaisen tietotaidon kaappaamisesta. Kauppasodan kierroksia kiihdyttää se, että sekä Yhdysvallat että Kiina uskovat taloutensa kestävän sen kilpakumppania paremmin.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat