Kirjallisuus
15.2.2022 15:42 ・ Päivitetty: 15.2.2022 16:10
Uusi poliittinen elämäkerta Paasikivestä korostaa hänen neuvottelutaitoaan
Suomen entisten presidenttien elämänvaiheiden historiankirjoituksessa ykkössijaa on pitänyt jo vuosien ajan maatamme neljännesvuosisadan johtanut Urho Kekkonen. Tutkimuksen määrässä sodanjälkeisen ulkopolitiikan ensimmäisenä suunnannäyttäjänä pidettävä Juho Kusti Paasikivi tulee kaukana Kekkosen takana, vaikka toki hänestä on kirjoitettu enemmän kuin esimerkiksi ensimmäisestä presidentistämme K. J. Ståhlbergistä.
Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjän sotilaspolitiikan emeritusprofessori Alpo Juntusen tuoreessa kirjassa luodaan kokonaiskuva tasavallan presidenttinä vuodesta 1946 vuoteen 1956 toimineen Paasikiven geopoliittisen ajattelun kehitykseen. Kirja on ennen kaikkea poliittinen elämänkerta yksityiselämän jäädessä taustalle.
Alpo Juntunen:
Paasikivi – Geopoliitikko ja Suomen kohtalon vuodet
Otava, 320 s.
Teos kuvaa vuonna 1870 syntyneen Paasikiven ajattelun kehitystä ja ulkopoliittista toimintaa koko elämän pituudelta. Juntunen lähtee Paasikiven geopoliittisen ajattelun taustoituksessa liikkeelle 1870-luvulta, jolloin Saksan keisarikunnan synty järkytti Itämeren voimatasapainoa ja Venäjä alkoi valmistautua sotaan Saksaa ja sen kanssa mahdollisesti liittoutuvia muita länsimaita vastaan. Tämä kehitys johti Venäjän pyrkimykseen lujittaa keskusvaltaa. Suomessa ilmiötä kutsuttiin sortovuosiksi ja reaktiona oli itsenäisyysliikehdintä.
Lokakuun 1917 vallankumous Venäjällä yllätti monen muun lailla Paasikiven. Hän näki tilanteessa viisaana turvata Saksaan, mutta koska edellä mainittu hävisi maailmansodan, suuntaukselta katosi pohja. Väärää hevosta veikanneena Paasikiven oli astuttava politiikan eturivistä syrjään, mutta hänen kielitaitonsa ja osaamisensa kelpasi jo syksyllä 1920 Venäjän kanssa Tartossa käytyjen rauhanneuvottelujen johtoon. Paasikiven diplomaattista osaamista tarvittiin jälleen niin talvisodan alla syksyllä 1939 kuin sodan päättämiseen keväällä 1940. Jatkosodan alussa kesällä 1941 Paasikivi innostui hetkeksi Saksan sotamenestyksestä, mutta jo seuraavan talvena hän näki muita aiemmin, että idän sotaretki oli tuhoon tuomittu.
Sotapolitiikasta etäällä pysyneen neuvottelijan taitoja tarvittiin jälleen vuonna 1944, kun Suomi pyrki irtautumaan aseveljeydestä Saksan kanssa. Paasikiven keväällä 1944 Helsingin pommitusten sävyttämät Tukholmassa ja Moskovassa käymät neuvottelut eivät vielä johtaneet ratkaisuun.
Sodanjälkeisen ulkopolitiikan suunnannäyttäjä
Välirauhan solmimisen jälkeen syksyllä 1944 Paasikivi oli suurinta luottamusta Neuvostoliitossa nauttinut suomalainen ykkösrivin poliitikko, mikä edesauttoi hänen valintaansa pääministeriksi ja myöhemmin Mannerheimin jälkeen tasavallan presidentiksi.
Paasikivellä oli kykyä myös kuunnella asiantuntijoita, vaikka hän oli idealistin sijaan enemmän inhorealisti.
Alpo Juntunen löytää Paasikiven toiminnasta geopoliittisen jatkumon niin Pariisin rauhanneuvotteluihin 1947, YYA-sopimukseen 1948 kuin Porkkalan palautukseenkin liittyen. Porkkala oli Paasikiven suurimpia saavutuksia, vaikka se kytkeytyi myös Neuvostoliiton pyrkimykseen antaa Urho Kekkoselle vuoden 1956 presidentinvaaliin kilpailijoihinsa nähden vahvempi valttikortti. Porkkalan palautus oli tapahtumana joka tapauksessa poikkeuksellinen. Suurvallat eivät kylmän sodan aikana yleensä hevin luopuneet ulkomaisista tukikohdistaan, vaikka päätös Porkkalan tyhjentämisestä liittyi myös aseteknologian kehitykseen.
Kiivasta luonteestaan huolimatta Paasikivi oli valtioidenvälisistä suhteista neuvoteltaessa myös riittävän joustava. Pienen maan oli Paasikiven mielestä oltava laajalti verkostoitunut, mutta varottava tulemasta liiaksi riippuvaiseksi yhdestä tahosta. Suomelle tämä tarkoitti tukeutumista pohjoismaihin ja jäsenyyttä kansainvälisissä järjestöissä. Hakemalla tukea myös lännestä vähennettiin itäistä painetta.
Paasikivellä oli kykyä myös kuunnella asiantuntijoita, vaikka hän oli idealistin sijaan enemmän inhorealisti. Vaikka Suomen tuli Paasikiven mielestä ymmärtää Neuvostoliiton geopoliittiset intressit, hän suhtautui kommunismiin ideologiana hyvin kriittisesti elämälle vieraana järjestelmänä: kommunistisissa maissa kansalta puuttui vapaus ja vauraus. Kiintoisaa olisi tässä vertailu Urho Kekkoseen, että missä määrin geopoliittisessa ajattelussa oli yhtenäistä ja eriävää Paasikiven kanssa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.