Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Kotimaa

Pääkaupunkiseutu, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa leviämisvaiheeseen – ”Kyllä tästä tällä hetkellä ollaan vähän huolestuneita”

Lehtikuva

Pääkaupunkiseutu sekä Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirit kertoivat tiistaina siirtymisestään koronaepidemian leviämisvaiheeseen.

Rane Aunimo

Uusimaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella kuitenkin jatkaa koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, kertoo Helsingin ja Uudenmaan (Hus) vs. johtajaylilääkäri Teppo Heikkilä STT:lle.

Heikkilä kertoo, että tiistaina kokoustanut Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee edelleen etätyötä ja kasvomaskin käyttöä. Aiemmasta poiketen maskin käyttöä suositellaan yleisötilaisuuksissa myös ulkona.

Samaa suositteli aiemmin tänään myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä. Aiemmin tänään linjattiin pääkaupunkiseudun siirtymisestä leviämisvaiheeseen.

Lisäksi molemmat ryhmät kehottavat aluehallintovirastoa tarkastelemaan yleisötilaisuuksien järjestämiselle asetettavia rajoituksia.

Leviämisvaiheeseen siirtyneet alueet kuitenkin kertoivat, että koulujen syyslukukausi voidaan aloittaa lähiopetuksessa. Lähiopetus koskee kaikkia perusopetuksen luokka-asteita ja myös toisen asteen oppilaitoksia.

Leviämisvaihe kuvaa Suomessa epidemian vakavinta vaihetta. Suomessa ei ennen tiistain linjauksia ollut leviämisvaiheen alueita.

Kunnilta ei uusia rajoituksia, pallo avilla ja hallituksella

Pääkaupunkiseudun linjauksesta huolimatta koulut alkavat lähiopetuksessa, kertoi Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö STT:lle.

–  Tämä oli minusta ihan perusteltua, koska vaikka tautitaakkaa voi kohtaamisien takia tulla lisää, meillä on kuitenkin vastustuskykyä rokotusten avulla väestössä, Aronkytö sanoi.

Aronkydön mukaan pääkaupunkiseudun päätökset tehtiin yksimielisesti. Leviämisvaiheeseen siirtymiseen vaikutti muun muassa se, että sairaalahoidon tarve on kasvussa, vaikkei se vielä ole kovin suurta.

Helsingin kaupungin kansliapäällikkö Sami Sarvilinna sanoo, että leviämisvaiheen toteaminen ei itsessään suoraan tuo uusia rajoitustoimia, vaan aluehallintovirasto tarkistaa sen pohjalta omia linjauksiaan.

Kunnille tärkein yksittäinen linjaus Sarvilinnan mukaan on, että koulut eivät ala etäopetuksessa.

–  Muuten pääkaupunkiseudun kunnat eivät aio asettaa uusia rajoituksia kulttuuri- ja liikuntapalveluille, Sarvilinna sanoi STT:lle.

Potilasmäärässä ”hyppäys”

Suomen koronatilanne on pahentunut uudelleen kesäkuun lopusta alkaen. Erityisesti koronaviruksen aiempaa herkemmin tarttuva deltavariantti on edistänyt neljännen korona-aallon syntyä, ja tartuntamäärät ovat palanneet alkukevään huippulukemiin.

Hus on elokuun alussa kertonut sairaalahoitoon otettujen koronapotilaiden määrän kasvusta. Heikkilän mukaan on todennäköistä, että tartuntamäärien lähtiessä nousuun potilasmäärät kasvavat parin–kolmen viikon sisällä.

–  Tämä potilasmäärän hyppäys on seurausta siitä, että tartuntamäärät ovat kasvaneet, hän sanoi.

Heikkilän mukaan tartuntoja on todettu muun muassa ravintoloissa ja baareissa sekä yksityis- ja yleisötilaisuuksissa.

–  Kyllä tästä tällä hetkellä ollaan vähän huolestuneita. Erityisesti 20–40-vuotiaiden tartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti.

Tartuntamäärät tuplaantuneet

Myös useat muut sairaanhoitopiirit ovat palanneet lähiaikoina kiihtymisvaiheeseen.

Suomessa raportoitiin tiistaina 692 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viime viikon aikana tartuntoja on raportoitu yhteensä 7  229, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin kahden edeltävän viikon aikana.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on koko Suomessa kahden viikon ajalta yli 130 sataatuhatta asukasta kohden. Edellisellä kahden viikon jaksolla luku oli noin 69.

Suurinta ilmaantuvuus on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (211), Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (178) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä (147). Luvut ovat pyöristettyjä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE