Politiikka
7.10.2020 12:03 ・ Päivitetty: 7.10.2020 12:28
Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Pohjanmaa – tällaisia tiukennuksia on tulossa ravintoloille
Ravintoloille tulossa ensi sunnuntaista alkaen tiukennuksia aukioloaikoihin alueilla, joilla koronaepidemia on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.
Uusien rajoitusten mukaan anniskelu ravintoloissa loppuu klo 22 ja ravintolat suljetaan klo 23. Ravintolat voivat ottaa sisään vain puolet tavanomaisesta asiakasmäärästä.
– Aterian ja illallisen pystyy kyllä mainiosti vielä nauttimaan alkoholipitoisen juoman kanssa, jos nikseen on, Varhila sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
Koronaepidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheessa ovat Varhilan mukaan Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Pohjanmaa, joka on ainoana jo leviämisvaiheessa.
– Palautan mieleen, että tällä hetkellä meillä on tartuntautilain ylimääräinen määräaikainen muutos voimassa nyt sitten lokakuun loppuun saakka ja siitä tehtiin jo asetuksella muutos tätä lokakuuta koskien niin, että 8.10. rajoitetaan aukioloa siihen anniskelua puoleen yöhön ja aukioloa nollayhteen saakka.
Varhilan mukaan tilannetta tarkastellaan välttämättömyyskriteerin mukaan eli jos ja kun alue saa kiihtymisvaiheen palautettua perustasolle rajoitusta tullaan purkamaan.
Ravintoloita koskevat edelleen myös yleiset hygieniasäännökset koronan osalta.
Juttua päivitetään
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.