Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Uusnatsijärjestö haluaa kumota lakkauttamisensa – vetoaa Laura Huhtasaaren puheisiin

Uusnatsien Pohjoismainen vastarintaliike marssi Turun keskustassa lauantaina 18. elokuuta 2018.

Epätäsmällisyys hyvän tavan vastaisuuden määrittelemisessä, olematon oikeuskäytäntö rekisteröimättömistä yhdistyksistä ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnan vierittäminen Pohjoinen perinne ry:n niskoille. Muun muassa nämä seikat PVL:n Suomen-järjestön vastuuhenkilöt ja Pohjoinen perinne -yhdistys mainitsevat valituksessa perusteiksi sille, miksi hovioikeuden pitäisi purkaa käräjäpäätös lakkauttaa vastarintaliike ja Pohjoinen perinne -yhdistys.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, että uusnatsijärjestö ajaa demokraattisten arvojen kanssa yhteensopimattomia tavoitteitaan laittomin ja räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin. Samalla oikeus päätti lakkauttaa Pohjoisen perinteen, joka on oikeuden mukaan perustettu PVL:n talousasioiden hoitamista varten.

Liike kertoo verkkosivuillaan, että se toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Viime viikolla se oli otsikoissa Ruotsissa, jossa liikkeen keskeistä jäsentä syytetään suunnitelmasta salamurhata toimittajia.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta arvioi naapurimaan oikeudenkäynnin mahdollisen merkityksen lopputulemaan Suomessa vähäisenä.

– Ei se ainakaan mikään ratkaiseva seikka lakkauttamispäätöksessä voi olla.

Turun hovioikeus alkaa käsitellä asiaa tiistaina.

“Vertautuu Cannonball-yhdistyksiin”

Valituksessa Pohjoista perinnettä verrataan moottoripyöräjengi Cannonballiin kytkeytyviin yhdistyksiin, joita on niin ikään yritetty lakkauttaa. Vaateet eivät ole menestyneet.

Valituksessa liikkeen aatemaailman ja edustuksellisen demokratian suhdetta puolestaan verrataan perussuomalaisten Laura Huhtasaaren presidentinvaalikampanjaan, jossa Huhtasaari valituksen mukaan peräänkuulutti suorempaa sveitsiläistyyppistä kansanvaltaa. Sveitsissä suorilla kansanäänestyksillä on suurempi rooli kuin Suomessa.

Vastarintaliike tunnustautuu kansallissosialistiseksi ja on ilmoittanut tavoitteekseen etnisyyteen perustuvan Pohjoismaisen valtion.

Vastaavaa lakkauttamista saa hakea Suomessa 1970-luvulta, jolloin lakkautettiin uusnatsi Pekka Siitoimen johtamia rekisteröimättömiä yhdistyksiä.
STT–MIKKO GUSTAFSSON

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE