Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uutissuomalainen: Ensimmäiset maakuntavaalit vuonna 2025

Suomen ensimmäiset maakuntavaalit on tarkoitus pitää vuonna 2025, kertoo Uutissuomalainen. Oikeusministeriön mukaan maakuntavaalit ollaan sijoittamassa kuntavaalien yhteyteen.

On kuitenkin yhä myös mahdollista, että ensimmäiset maakuntavaalit pidetään jo aiemmin. Vuodesta 2025 lähtien maakuntavaalit ovat kuntavaalien yhteydessä.

Maakuntien sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta koskevan lakiesityksen pitäisi valmistua vielä tänä vuonna. Vielä ensi kevään kuntavaalien yhteydessä maakuntavaaleja ei ehditä järjestää, sillä mahdollinen esitys lienee silloin vielä eduskunnan käsittelyssä.

Lain valmistelijat valtiovarainministeriöstä kertovat Uutissuomalaiselle, että uudistuksessa valmistellaan sote-maakuntia, joiden lakisääteisinä tehtävinä olisivat soten ja pelastustoimen järjestäminen. Tehtäväkenttä olisi näin muotoiltuna huomattavasti suppeampi kuin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen esityksessä.

Sote- ja maakuntauudistuksen tarkoituksena on siirtää julkisten sote-palveluiden vastuu kunnilta 18–22 alueelle.

Tällä tietoa maakuntavaalit järjestettäisiin 17 maakunnassa ja Uudellamaalla neljällä alueella. Helsingissä maakuntavaaleja ei pidetä, vaan valta olisi kaupunginvaltuustolla kuten tähänkin asti.

Uutista korjattu kello 10.38. tiedolla, että maakuntavaalit saatetaan pitää myös ennen vuotta 2025.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE