Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uutissuomalaisen kysely: Antti Lindtman pärjää puoluejohtajista parhaiten

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Uutissuomalaisen kyselyn mukaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on onnistunut suomalaisten mielestä työssään paremmin kuin muut puoluejohtajat.

Demokraatti

Demokraatti

Kansalaisilla ei kuitenkaan ole puolueiden puheenjohtajista kovin kaksista kuvaa: hyvin suuri joukko vastanneista ei osannut nimetä yhtään onnistujaa.

USU-gallupin mukaan Lindtmania pitää parhaimpana 12 prosenttia vastaajista.

Jaetulle kakkossijalle yltävät keskustan Antti Kaikkonen, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka Purra. Heidän kannatuksensa on kahdeksan prosenttia.

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta saa seitsemän ja vasemmistoliiton Minja Koskela kuuden prosentin kannatuksen. RKP:n Anders Adlercreutzia ja kristillisdemokraattien Sari Essayahia pitää parhaiten onnistuneena viisi prosenttia ja Liike Nytin Harry Harkimoa kaksi prosenttia vastaajista.

39 prosenttia suomalaisista ei osaa sanoa, kuka puheenjohtajista on suoriutunut tehtävässään parhaiten. Naisista puolet on tätä mieltä.

Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 12.-20. marraskuuta. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Viimeksi huhtikuussa vastaavassa USU:n kyselyssä peräti neljännes vastaajista kehui Li Anderssonia (vas.) parhaimmaksi puheenjohtajaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE