Politiikka
3.12.2024 13:33 ・ Päivitetty: 3.12.2024 13:34
Vammaispalvelulaista kehkeytymässä erikoinen näytelmä – mitä tekee hallitus?
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan (StV) puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) mukaan valiokunta on tehnyt kaiken, mikä on ollut aikataulujen puitteissa mahdollista. Marinin kaudella säädetty vammaispalvelulaki, jolle nykyinen hallitus on hakenut lykkäystä, saattaa tulla vuoden alussa voimaan.
StV:ssä on käsittelemättä vielä kaksi esitystä, joista ensimmäinen liittyy työpaikkaonnettomuuksiin. Kiurun mukaan esitys saadaan hoidettua ennen eduskunnan joulutaukoa.
– Lisäksi meillä on toinen myöhästyneenä budjettilakina eduskuntaan saapunut esitys, joka koskee sairaalaverkkoa, Kiuru sanoi toimittajille tiistaina eduskunnassa.
StV on Kiurun mukaan pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä sairaalaverkosta keskiviikoksi lisävastinetta. Käytännössä loput StV:n tontille kuuluvat budjettilait on joko käsitelty tai ne eivät enää ehdi mukaan valtion ensi vuoden talousarvioon.
– Meillä on joitakin budjettilakeja, joissa emme voi edetä niin, että ne budjettilakeina valmistuisivat, Kiuru totesi mutta ei suostunut täsmentämään mistä tarkemmin puhutaan.
JULKISUUDESSA olleiden tietojen perusteella käsittelemättä jäävien lakien joukossa ovat ainakin perustuslaillisiin ongelmiin törmänneet hedelmöityshoitojen Kela-korvaukset ja vammaispalvelulaki.
Jos ja kun Orpon hallituksen esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi ei tule voimaan tammikuun alussa, voimaan tulee Marinin hallituksen kaudella säädetty vammaispalvelulaki, ellei hallitus hae vielä ennen joulutaukoa lain voimaantulolle lisää lykkäystä.
Lykkäyksen hakemisella alkaa olla pikku hiljaa kiire. Hallituksen pitäisi tehdä asiasta esitys, josta eduskunta käy lähetekeskustelun ja järjestää myös mahdolliset asiantuntijakuulemiset.
Jos hallitus hakee lisää lykkäystä, nykyinen YK:n vammaissopimuksen kannalta huono laki pysyy voimassa, jolloin hallitus tulee käytännössä leikanneeksi lisää vammaisten palveluista.
Mikäli Marinin kaudella säädetty vammaispalvelulaki tulisi tammikuussa voimaan, se saattaisi vaikuttaa Orpon hallituksen kaavaileman vammaispalvelulain perustuslaillisuuden arviointiin, koska nykyisen hallituksen ajama laki heikentäisi palveluiden tasoa lykättyyn lainsäädäntöön nähden.
Toistaiseksi hallitus ei ole irrottanut jumiutuneita StV:n budjettilakeja ensi vuoden budjetista, mutta lähipäivinä se joutunee niin tekemään.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.