Suomi äänesti näissä vaaleissa ulko- ja turvallisuuspolitiikan jatkuvuuden puolesta. Sauli Niinistö on kuuden vuoden aikana osoittanut osaavansa määritellä Suomen ulkopoliittisen suunnan ja pysynyt siinä vakaana. Niinistön Suomi on osa läntistä Eurooppaa, joka haluaa syventää eurooppalaista turvallisuusyhteistyötä. Nato-kosintoihin Niinistö on suhtautunut toistuvan kielteisesti. Suurvallan naapurissa sotilaallinen liittoutumattomuus on Niinistön mukaan rauhan tae. Tätä mieltä näyttää olevan yli 60 prosenttia suomalaisista.

Vaalien mielenkiintoisin yksityiskohta lienee pääministeri Juha Sipilän ilmoitus, jossa hän ennen vaaleja sitoi oman jatkonsa keskustan puheenjohtajana Matti Vanhasen vaalimenestykseen.

Vatulointipuheistaan tunnettu pääministeri osoitti itsekin takinkäännön ja vatuloinnin taitojaan pyörtämällä jo ennakkoäänien jälkeen puheensa puheenjohtajuudesta luopumisesta. Saamansa kansalaispalautteen perusteella hän ilmoitti vaali-iltana halukkuutensa jatkaa pääministerinä. Tulos tai ulos -puheet voidaankin jatkossa unohtaa; Sipilä vie keskustan pää pystyssä eduskuntavaaleihin keväällä 2019.

Nämä presidentinvaalit muistetaan perinteisten kansanliikepuolueiden mahalaskuna. Niin keskustan, sosialidemokraattien kuin kansandemokraattien yhteenlaskettu äänimäärä jää noin 10 prosenttiin. Muutos on niin merkittävä, että voidaan ounastella jopa pysyvämpää muutosta presidentinvaalien asetelmiin.

Mahdollista onkin, että kuuden vuoden päästä Pekka Haavisto käyttää samaa valitsijayhdistystaktiikkaa ja pyrkii keräämään laajan kannatusprofiilin niin oikean kuin vasemman laidan äänistä. Voi jopa olla, että seuraavissa vaaleissa näemme suomalaisen ”Macron-ilmiön”, jossa päivänpolitiikan ulkopuolelta tulee henkilökulttiin nojaava ehdokas, joka muuttaa kertaheitolla koko poliittisen järjestelmän. Voiton jälkeen ”Macron-ilmiöön” nojaava ehdokas perustaa uuden puolueen, joka nousee ryminällä myös eduskunnan keskeiseksi vaikuttajaksi. Ilmiö on Suomessa mahdollinen, sillä liberaalidemokraattista puoluetta ei tällä hetkellä maassamme ole.

Tuula Haataisen lento näissä vaaleissa riitti 3,3 prosentin kannatukseen. Tulos ei gallupien perusteella yllätä, mutta SDP:n kannalta se on vähintäänkin kiusallinen. Kun entisen mahtipuolueen äänisaalis jää alle 100 000:teen, on syytä perusteelliseen itsearviointiin. On totta, että Haatainen toi vaalikeskusteluihin arvokkaita teemoja laajemmasta turvallisuuskäsityksestä ja eriarvoistumisesta, mutta äänestyspäätökseen nuo aiheet eivät silti kantaneet. Ehdokkaan sitoutumista kampanjaan voi silti vilpittömästi kiittää ja onnitella.

Vaalikrapulaa ei auta jäädä pitkäksi aikaa potemaan, sillä tämän hallituskauden merkittävin vuosi käynnistyy lähes välittömästi. Asialista on pitkä ja Suomen suuntaa haarukoidaan poikkeuksellisen jännitteisissä tunnelmissa. SDP:n on heti alkajaisiksi päätettävä varapuhemiehen nimi. Olisiko tässä hyvä paikka kiittää Tuula Haataista arvokkaasta vaalityöstä?