Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Väärä hallituskoalitio himmentää kaikki saavutukset” – näin keskustan piirijohtajat kommentoivat puolueen alamäkeä

LEHTIKUVA / LASSI LAPINTIE
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tapasi ihmisiä Kuopion torilla keskustan puolevaltuuston kokouksen aikaan 26. marraskuuta.

Keskustan kannatuksen pitkä alamäki johtuu vaikeasta hallitusvastuusta, arvioivat useat keskustan piirijohtajat. Keskustan kannattajat vierastavat heidän mukaansa nykyistä punavihreää hallituskoalitiota.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Hirtehisesti voisi sanoa, että me teemme oikeita asioita, mutta ilmeisesti väärän porukan kanssa meidän kannattajiemme näkökulmasta, arvioi yksi haastatelluista STT:lle torstaina.

Tämän arvioidaan johtaneen siihen, että keskusta ei ole päässyt erottautumaan isoissa linjoissa omalla politiikallaan julkisuudessa pitkään aikaan.

Ylen puoluekannatusmittauksessa keskustan kannatus oli ensimmäistä kertaa alle 10 prosentissa. STT tavoitti torstaina iltapäivällä neljä keskustan piirijohtajaa arvioimaan nimettömästi pitkään laskussa olleen kannatuksen syitä.

-  Ehkä se jollakin lailla lähtee siitä, että porukat eivät loppujen lopuksi hyväksyneet hallitukseen menoa. Keskusta on onnistunut monissa kohdissa hallitustyössä, ja tämän pitäisi jo näkyä jossakin, mutta varmaan juurisyystä johtuen se ei ole auttanut, arvioi eräs lähteistä.

-  Kyllä se siltä vaikuttaa, että väärä hallituskoalitio himmentää kaikki saavutukset, arvioi toinen.

Galluptuloksien valossa on piirijohtajien mukaan syytä myöntää, että keskustan viesti ei näytä menneen kansalaisille kaikilta osin perille.

“Isänmaa laitettava edelle”

NYKYINEN puheenjohtaja Annika Saarikko saa varauksetta tukea kolmelta piirijohtajalta.

-  Tämä on tällaista yhteisporukkahommaa. Jos porukka ei jaksa mukana, ei se puheenjohtajan syy ole. Kyllä siinä tarvitaan meitä kaikkia, yksi heistä kommentoi.

Heistä johtajan vaihtaminen ei olisi ratkaisu kannatusongelmaan.

Yksi STT:n haastattelemista piirijohtajista kaipaisi puolueelle johtajaa, joka kykenisi samaistumaan ihmisten arkeen ja ahdinkoon ja tuntisi paloa ratkaista niitä konkreettisesti. Hänestä Saarikko ei ole tällainen.

Myös Yle haastatteli piirijohtajia ja tavoitti heistä 17. Kyselyn perusteella Saarikolla on yhä keskustan kentän vankka tuki. Piirijohtajia on yhteensä 21.

Kaikki STT:n haastattelemat piirijohtajat pitävät tärkeänä, että keskusta jatkaa hallituksessa vaalikauden loppuun asti.

-  Käytännössä sille ei ole nyt mitään vaihtoehtoja. Kun on tällaiset olosuhteet, isänmaa on laitettava edelle. Gallupeilla ei voi johtaa.

Hallitusta on piirijohtajien mukaan pitänyt kasassa eri kriisit, ensin korona ja sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sitä seuranneet haasteet.

-  Jos niitä ei olisi ollut, olisi tilanne varmaan toisenlainen, yksi vastaajista arvioi.

Vaalitulos vaikuttaa vastaajien mukaan siihen, mitä seuraavaksi tulee tehdä.

VIIME AIKOINA hallituspuolueet ovat ottaneet näkyvästi yhteen muun muassa luonnonsuojelulaista ja saamelaiskäräjälaista. Piirijohtajat arvioivat, että se ei ole tehnyt hyvää keskustan kannatukselle, mutta arvostavat sitä, että samalla puolueen periaatteista on pidetty kiinni.

-  En lähtökohtaisesti kannata riitelyä, mutta jos omia arvoja puolustetaan, joskus on tehtävä vaikeita ratkaisuja. Sen tyyppisten asioiden edessä tässä on oltu, eräs sanoo.

Piirijohtajat viittaavat muun muassa elinkeinonharjoittajien, maatalouden ja ihmisten toimeentulon puolustamiseen.

-  Kyllä kiistely on omassa kuplassamme tehnyt hyvää. Olemme nähneet, että ainakin jonkin verran on taisteluhalua. Tietysti kysymme, miksi sitä kuraa, jota nyt eduskunnassa siivotaan, on edes päästetty hallituksesta eduskuntaan, toinen kommentoi.

Paniikkinappulaa piirijohtajat eivät ennätyssurkeasta kannatustuloksesta huolimatta painaisi. Päinvastoin.

-  Pitäisi tutkia pidempää linjaa, niin meidän politiikan linjassa kuin meidän viestinnän linjassa, että mikä siinä on, että se ei tartu.

Piirijohtajat toivovat, että vaalikentillä eduskuntavaaliehdokkaat puhuttelevat kansalaisia heidän arkeensa liittyvissä asioissa ja pyrkivät yhdessä etsimään ratkaisuja näiden haasteiden yli pääsemiseksi.

Saila Kiuttu / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE