Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vahasen ja Fräntin kaappaajille pitkät tuomiot – 24 vuoden takaisista Jolon saaren rikoksista

Lehtikuva / AFP
Kaappaajat antoivat valokuvata vankejaan neuvotteluiden aikana: vasemmalta ranskalainen Sonia Wendling, libanonilainen Marie Michel, saksalainen Mark Wellert, Risto Vahanen ja Markin isä Werner Wellert.

Yhteensä 17 Abu Sayyaf -äärijärjestön jäsentä on tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin vuonna 2000 tehdyistä sieppauksista, kertoi Filippiinien oikeusministeriö maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ryhmä sieppasi huhtikuussa 2000 Sipadanin sukelluskeskuksesta Malesiasta 21 ihmistä. Siepattujen joukossa olivat myös suomalaiset turistit Risto Vahanen ja Seppo Fränti.

Suomalaiset pääsivät 140 vankeuspäivän jälkeen vapaaksi syyskuussa Libyan välityksellä käytyjen neuvottelujen jälkeen. Sitä ennen heitä pidettiin Jolon saarella Filippiineillä.

Ääri-islamilainen Abu Sayyaf tavoittelee itsenäisen muslimivaltion perustamista Etelä-Filippiineille. Sillä on yhteyksiä myös Isis-äärijärjestöön. Moni kaappaukseen osallistuneista järjestön jäsenistä ja päälliköistä on jo aiemmin kuollut yhteenotoissa viranomaisten kanssa.

Suomen ulkoministeriö ei ole kertonut yksityiskohtia panttivankien vapauttamisesta, mutta on korostanut, ettei Suomi ole aikoinaan maksanut lunnaita sieppaajille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE