Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vahva julkinen terveydenhuolto on hyvinvointivaltion kulmakivi” – SDP puolustaa hoitotakuuta

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

SDP haluaa varmistaa suomalaisille nopean hoitoon pääsyn ja vastustaa hallituksen aikeita romuttaa hoitotakuu, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen painottaa.

Demokraatti

Demokraatti

Puolue peruisi myös ammatilliseen koulutukseen kohdistetut leikkaukset ja helpottaisi kulttuurialan ahdinkoa, hän linjaa tiedotteessa.

– Orpon hallituksen toinen budjettiesitys jatkaa edelleen epäoikeudenmukaista ja kurjistavaa linjaansa. Tästä syystä olemme etsittäneet merkittäviä muutoksia budjettiin jättämällä talousarvioaloitteita eduskunnan käsiteltäväksi.

Vahva julkinen terveydenhuolto on hyvinvointivaltion kulmakivi, joten SDP puolustaa hoitotakuuta, joka mahdollistaa suomalaisille hoitoon pääsyn.

– Kun ihmiset eivät pääse ajoissa hoitoon, terveydelliset ongelmat pahenevat ja hinta on paljon kalliimpi niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Hallituksen lyhytnäköinen ajattelu vain kasvattaa tulevia kustannuksia, Tuppurainen sanoo.

SDP HALUAA myös turvata sosiaali- ja terveysalan järjestöille mahdollisuuden jatkaa korvaamattoman arvokasta työtään.

– Hallituksen esittämät massiiviset leikkaukset järjestöjen avustuksiin merkitsevät monen järjestön toiminnan alasajoa ja tätä kautta tärkeän työn hiipumista.

Tulevaisuuden työelämä korostaa entistä enemmän koulutetun työvoiman tarvetta, Tuppurainen muistuttaa.

– Siksi hallituksen leikkaukset ammatilliseen koulutukseen ovat täysin käsittämättömiä. Leikkaus tarkoittaa monissa oppilaitoksissa koulutustarjonnan supistumista, henkilöstön ja toimintojen sopeuttamisia. Tätä emme missään nimessä voi hyväksyä.

HALLITUS on toimillaan Tuppuraisen mukaan hylkäämässä lyhytnäköisesti taide- ja kulttuurialojen potentiaalin elinkeinona, työllistäjänä sekä Suomen elinvoiman ja kansalaisten hyvinvoinnin lähteenä.

– Kulttuuriala on viimeisten vuosien aikana kohdannut koronapandemian ja rajoitusten vuoksi merkittäviä iskuja ja on täysin kestämätöntä, että hallitus edelleen heikentää leikkauksillaan alan toimiedellytyksiä.

“Esitämme vaihtoehtoiset sopeutukset hallituksen leikkauksille, mutta samalla oikeudenmukaisesti.”

SDP julkaisee syksyn aikana oman vaihtoehtobudjettinsa. Tuppurainen sanoo sen osoittavan, että julkista taloutta voidaan hoitaa vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti.

– Esitämme vaihtoehtoiset sopeutukset hallituksen leikkauksille, mutta samalla oikeudenmukaisesti, jotta sopeutustoimien taakka voidaan jakaa maksukyvyn mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE