Toimituksen kommentit
12.6.2026 13:45 ・ Päivitetty: 12.6.2026 13:47
Vahvaa välittävä Suomi ei tullut kristillisdemokraateille yllätyksenä
Hallituspuolue kristillisdemokraatit (KD) tiesi mihin kesällä 2023 ryhtyi. Orpon hallitusohjelma Vahva ja välittävä Suomi piti sisällään kirjaukset vahvaa alkoholia välittävästä Suomesta.
Suomeen halutaan lakiin kirjattu mahdollisuus alkoholijuomien kotiinkuljetukselle, josta puhutaan myös viinan wolttaamisena. Samassa yhteydessä Alkot saisivat oikeuden sunnuntaiaukioloon. Lain odotetaan tulevan hyväksytyksi juhannusviikolla.
KD tiesi kokoomuksen tätä ajavan ja neuvotteli itselleen luvan sitä vastustaa, vaikka puolueen on täytynyt tietää vastustus turhaksi. KD:n ja opposition ajama alkoholilain vesitys jyrättiin eduskunnassa perjantaina kahteen kertaan.
Alkoholi tulee kalliiksi julkiselle taloudelle. Viinan takia työt jäävät tekemättä, ihmiset ajautuvat tapaturmiin ja sairastuvat muun muassa syöpiin ja sydän- ja verisuonitauteihin. Ilman alkoholia suomalaisten sairaalapäivystysten arki olisi rauhallisempi ja sote-kustannukset pienemmät. Pari vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan viinan hinta on jopa 1,1 miljardia euroa vuodessa.
HINTALAPPU ei estä talouspuolue kokoomusta vapauttamasta suomalaista alkoholipolitiikkaa nousuhumalasta muistuttavalla reteydellä. Kokoomusta voi kiittää johdonmukaisuudesta ja avoimuudesta. Sen pitkäaikaisena tavoitteena on Alkon monopolin vähittäinen murtaminen. Projekti etenee vahvasti.
Jos pääministeripuolue pelaa avoimin kortein, hallituksen toista laitaa edustava kristillisdemokraatit vaikuttaisi pettävän itseään.
KD on eduskunnan ainoa puolue, jonka nimessä viitataan kristinuskoon. Sen keskushenkilö Jeesus kytki alkoholin sielun pelastukseen. Tästä syystä Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat kuluttavat Alkolta tilaamaansa ehtoollisviiniä noin 46 000 litraa vuodessa.
Alkoholilla on muutenkin näkyvä rooli kristillisessä kulttuuripiirissä vaikkapa islamilaisiin maihin verrattuna.
TÄSTÄ huolimatta juuri KD on päätynyt vastustamaan alkoholia ja saa asialleen paljon julkisuutta.
Huomion hinta on kokoomuslainen alkoholipolitiikka. Sen vastustaminen hallituksen sisällä on merkityksetöntä poseerausta.
Kristillisdemokraattisen alkoholiajattelun edistäminen Petteri Orpon hallituksessa on oire vakavista sisäisistä ristiriidoista.
Things are getting Petter. Sitä ei peitä edes Suvivirren laulaminen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
