Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Väkivaltaisiksi äityneet mielenosoitukset jatkuvat Kolumbiassa – jo 19 ihmistä kuollut, yli 800 haavoittunut

LEHTIKUVA / AFP / LUIS ROBAYO
Mielenosoittaja sai osuman polttopullosta Calin kaupungissa Kolumbiassa 3.toukokuuta 2021.

Kolumbiassa mielenosoitukset suunniteltua verouudistusta vastaan jatkuvat, vaikka presidentti Ivan Duquen hallinnon uudistus on jo vedetty pois kongressista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Useita päiviä kestäneissä mielenosoituksissa on maan ihmisoikeusasiamiehen toimiston mukaan kuollut ainakin 19 ihmistä ja haavoittunut yli 800. Kuolonuhreista yksi on poliisi ja loput siviilejä, ja loukkaantuneista siviilejä on yli 300.

Jotkin kansalaisjärjestöt ovat syyttäneet poliisia siviilejä kohti ampumisesta, ja järjestöissä tutkitaankin syytöksiä poliisiväkivallasta.

Viranomaiset ovat ottaneet kiinni satoja ihmisiä, ja sotajoukkoja on lähetetty kaikkein levottomimpiin kaupunkeihin.

Levottomuuksien vuoksi Duquen hallitus päätti vetää uudistuksen pois kongressista kesken siitä käytävän keskustelun. Maanantaina Kolumbian valtiovarainministeri Alberto Carrasquilla erosi sanoen, että jos hän jatkaisi tehtävässään, uuden reformin edellyttämän konsensuksen syntyminen nopeasti ja tehokkaasti olisi vaikeaa.

Kaduille lähteneet ihmiset vaativat paljon enemmän kuin vain verouudistusten perumista.

Pois vedetty uudistus olisi mielenosoittajien mukaan tehnyt kansalaisista entistä köyhempiä keskellä koronaviruspandemiaa. Uudistuksen vastustajia on edelleen kutsuttu kaduille siitäkin huolimatta, että itse uudistus on jo saatu pysäytettyä.

–  Kaduille lähteneet ihmiset vaativat paljon enemmän kuin vain verouudistusten perumista, mielenosoituksia koolle kutsunut kattojärjestö totesi lausunnossaan.

Presidentti Duquen kannatus on romahtanut vain 33 prosenttiin. Duque on kutsunut mielenosoituksia vandalismiksi, mutta sanat eivät estäneet mielenosoittajia jälleen kokoontumasta pääkaupungissa Bogotassa sekä Medellinissä, Calissa ja Barranquillassa.

Verouudistusta on arvosteltu rankaisuna keskiluokalle keskellä talouskriisiä. Hallitus esitteli ehdotuksensa viime kuun puolivälissä, ja sen tavoitteena oli rahoittaa julkisia menoja.

Koronavirus on koetellut Kolumbian taloutta kovin ottein, ja yli 40 prosenttia maan 50 miljoonasta asukkaasta elää tällä hetkellä köyhyydessä.

Sunnuntaina Duque sanoi laativansa uuden lakiesityksen, jossa luovuttaisiin muun muassa vastustusta aiheuttaneesta arvonlisäveron nostosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE