Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Vakuutusalalla ei ole pahemmin lakkoiltu, mutta… – pääluottamusmies: “Sen uskallan sanoa, että järeämpiä toimia on tulossa tarpeen vaatiessa”

Vakuutus- ja ICT-alojen toimihenkilöt poistuivat tänään tunniksi työpaikoiltaan vastalauseeksi hallituksen päätöksille heikentää palkansaajien asemaa.

Marja Luumi

Demokraatti

Poliittinen mielenilmaisu oli STTK:laisen Ammattiliitto Pron järjestämä. Aloilla työskentelee noin 18 000 henkilöä. Pro arvostelee Suomen hallitusta työnteon ehtojen heikentämisestä. Hallitus aikoo muun muassa lyhentää muutosneuvotteluaikoja, rajoittaa lakko-oikeutta, muuttaa ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomaksi ja heikentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

– Emme voi hyväksyä näitä historiallisen rajuja työelämä- ja sosiaaliturvaheikennyksiä, sillä haluamme turvata jäsentemme työehdot ja toimeentulon, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen perusteli tiedotteessa mielenilmaisua.

Iiro Ketola, LähiTapiola-ryhmän päätoiminen pääluottamusmies kertoo, että vakuutusväki poistui kello 15 hyvässä järjestyksessä työpaikoiltaan. Ketola toimii myös vakuutusalan konttoritoimihenkilöiden neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Hän ei osannut arvioida, kuinka aktiivisesti työntekijät noudattivat kannustusta jättää työpiste, mutta kentältä saatujen viestien perusteella mielenilmaisuun osallistuminen on koettu tärkeäksi.

MITKÄ hallituksen toimet huolestuttavat erityisesti prolaisia vakuutusalan ammattilaisia? Ketolan mukaan “koko heikennyspaketti” tuottaa aika lailla kysymysmerkkejä.

– Hallituksella näyttää olevan selkeä suunnitelma: kun lakko-oikeutta on rajoitettu, palkansaajien on yhä hankalampi puolustaa omia etujaan. Heikennyksiä on näin entistä helpompi tehdä, kun lakkoilun rajoitukset on kirjattu lakiin, Ketola arvioi Demokraatille.

“Varakkaimmat pääsevät kuin koira veräjästä.”

Ärsytystä on aiheuttanut myös se, että hallitus ei ole halunnut aidosti ottaa ammattiyhdistysliikettä mukaan päätösten valmisteluun.

– Yksipuoliset ratkaisut kohdistuvat nyt työtä tekeviin – työntekijät kokevat, että heidät pakotetaan niin sanottuihin yhteisiin talkoisiin, mutta omistavat tahot on jätetty niiden ulkopuolelle. Varakkaimmat pääsevät kuin koira veräjästä, Ketola kuvailee tuntoja.

AMMATTIYHDISTYSLIIKE ei ole lamaantunut hallituksen työelämäheikennysten kokoluokan paljastuessa. Pitkin syksyä eri ammattijärjestöt ovat protestoineet järjestämällä muun muassa mielenilmaisuja ja ulosmarsseja.

Pyörtääkö hallitus päätöksiään ay-väen kovan vastustuksen myötä? Ketola vähän epäilee sitä.

– En niin ruusunpunaisien silmälasien läpi katsele, että näillä toimilla siinä onnistutaan. Hallitus näyttää olevan hyvin vahvasti sitoutunut omiin esityksiinsä. Mutta me haluamme ay-liikkeessä pitää keskustelua yllä siitä, mitä hallituksen suunnitelmat tarkoittavat. Haluamme varmistaa, että päätösten seurauksia ei nopeasti vain lakaista maton alle.

Keskustelua on hänen mukaansa jo käyty, pitäisikö ryhtyä jatkotoimiin, jos tähänastiset mielenilmaisut ja vetoomukset oikeudenmukaisemmista ja tasapuolisemmista päätöksistä eivät riitä.

– Jos palkansaajien esille ottamia huolia ei oteta huomioon, toimien mittasuhde ikävä kyllä kasvaa. Niin kovista päätöksistä hallituksen puolelta on kyse.

ELI JÄREÄMPIÄ toimia olisi luvassa? Onko vakuutusväki uskaltanut jo lausua ääneen lakko-sanan?

– Sen uskallan sanoa, että järeämpiä toimia on tulossa tarpeen vaatiessa. Lakko-sanaa ei ole lausuttu. Tänään oli kyse poliittisesta mielenilmaisusta hallituksen toimia vastaan. Mutta jos asiat tarpeeksi eskaloituvat, ei lakkokaan ole poissuljettu ajatus. Lakostakin pitää uskaltaa puhua, jos tarve tulee, Ketola painottaa.

“Vakuutusalalla on aina pyritty sopimaan asioista ilman työtaistelua.”

Vakuutusalalla ei ole käytetty lakkoasetta mitenkään taajaan – Ketolan muistin mukaan joskus 1990-luvulla viimeksi toisin kuin “sisaralalla” pankki- ja rahoitussektorilla, jolla on nähty lakkoja viimeisimmän kymmenenkin vuoden aikana.

– Vakuutusalalla on aina pyritty sopimaan asioista ilman työtaistelua.

Ketolan mukaan työntekijöiden oikeudet, hyvät ja asialliset työehdot ovat taistelun arvoisia jo jälkipolvienkin kannalta. Kun jollekin heikennykselle on annettu periksi, sen peruminen myöhemmin vaikeaa.

AMMATTILIITTO Pro aloittaa neuvottelut vakuutusalan työntekijöiden uusista työehdoista ja palkankorotuksista ensi syksynä. Jo nyt on arvioitu, että hallituksen aie tehdä ensimmäisestä sairauspoissaolopäivästä palkaton nousee laajasti neuvottelupöydissä esille. Ketola uskoo myös näin, vaikka vakuutusalan tessin mukaan mikään laki ei voi syrjäyttää ensimmäisen sairauspäivän palkallisuutta.

– Työnantajan neuvotteluasema vahvistuu, jos laki palkattomuudesta toteutuu. Uskon, että sitä tullaan käyttämään kaupankäyntivälineenä, jotta neuvottelut saadaan käännetyksi työnantajan toivomaan suuntaan.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK järjestää marraskuussa laajan Kohtuus kaikessa -mielenosoituksen. Iiro Ketola uskoo ja toivoo, että laaja joukko vakuutusalan palkansaajia saapuu eri puolilta maata Helsinkiin kertomaan mielipiteensä hallituksen tiukennustoimiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE