Olenko itse syyllistynyt katsomaan politiikkaa ainoastaan apartheidin vastaisen taistelun kautta?

Yhdysvalloissa puhuttaisiin sinisestä tsunamista, ja sama sininen jytky nähtiin nyt Etelä-Afrikassa. Totta on, että kummallakin puolueella, Yhdysvaltain demokraateilla ja Etelä-Afrikan Democratic Alliancella, on rasistinen tausta.

Yhtäläisyydet loppuvat kuitenkin siihen. Obaman demokraatit jättivät Southern Democratsin rasistisen perinnön taakseen jo kauan sitten.

DA taas on apartheid-Etelä-Afrikan oppositiopuolueena paljon lähempänä, itse asiassa kolmekymmentä vuotta lähempänä.

TAPAHTUIKO Etelä-Afrikassa siis jokin perustavanlaatuinen muutos?

Voiko ”valkoisten puolue” DA todella voittaa myös parlamentti- ja presidentinvaalit parin vuoden päästä tämän tuloksen pohjalta?

Vanha argumenttini on ollut, ettei Etelä-Afrikassa ole juuri roturajan vuoksi todellista oppositiota. On valtapuolue ANC, sitten populistisia pikkupuolueita ja vanha DA, joka ei mitenkään voi nousta koko valtion johtoon. Vai voiko?

Ehkä kyse on sukupolvenvaihdoksesta. Ehkä nuoret eivät enää näe apartheidin aikaisia roturajoja. EHKÄ meidän päähämme lyöty rotuoppi ei päde enää edes Etelä-Afrikassa.

Rapistuneet julkiset palvelut, kuoppaiset tiet, haisevat ja rikkinäiset koulujen vessat sekä epäoikeudenmukaiset virkamiehet ovat ehkä sittenkin suurempi asia kuin puolueen historia tai ehdokkaan ihonväri.

PELI EI SILTI ole vielä ohi. ANC valitsee uuden johtajansa ensi vuoden marraskuussa, 2027, ja hänestä odotetaan edelleen tulevan valtion presidentti toukokuussa 2029.

Kaksi asiaa ratkaisee, käykö niin.

Osaako DA hoitaa Johannesburgin ja pääkaupunkiseudun (Gauteng) hallinnon tulevina vuosina?

Johtoon on nousemassa Berlusconin, Trumpin ja Marine Le Penin varjoon jättävä 75-vuotias populistien teräsnainen ”Gogo” eli isoäiti, Helen Zille, joka driftaa Bemarilla ja esiintyy räppärien Adidas-verkkareissa.

Me kapkaupunkilaiset tunnemme hänet. Jos hän palaa vanhaan korruptoituneeseen johtamistapaansa, DA:n tulevaisuus on menetetty.

Toisaalta jos ANC valitsee jonkun vanhan kaartin miehen, tai vielä pahempaa, jonkun Jacob Zuman tapaisen, Venäjän suuntaan katsovan, muukalaisvastaisen ja populistisen ehdokkaan, ANC:n peli on menetetty.

ANC:llä on toisaalta mahdollisuus valita hyperkapitalisti ja multimiljardööri Patrice Motsepe, josta tulisi todennäköisesti planeettamme rikkain presidentti.

Toinen vaihtoehto on joku Nelson ja Winnie Mandelan perheestä, esimerkiksi Suomen ja Ruotsin-suurlähettiläänä toimiva prinsessa Zenani Dlamini-Mandela.

Kummassakin tapauksessa ANC palaisi yli 50 prosentin puolueeksi parlamentissa ja vahva presidenttiys olisi turvattu.

VENÄJÄN JA KIINAN vaikutusvaltaa alueella ei silti pidä aliarvioida.

Maan kannalta kauhein skenaario olisi tulevaisuus, jossa hullut populistit valtaisivat kummankin johtavan puolueen.

Optimistisin taas olisi se, että maahan kasvaisi aito demokraattinen oppositio, joka pakottaisi valtionhallinnon kohtaamaan haasteensa ja turvaisi näin maan itsenäisen päätösvallan ilman ulkomaista vaikutusta.

Kummatkaan vaihtoehdot eivät ole realistisia. Tulevaisuus löytyy todennäköisimmin jostain sieltä välistä.

EI OLE IHAN mahdotonta ajatella, että 2000-luvulla syntyneet, nyt kansan enemmistö, ottavat vallan ja unohtavat menneiden sukupolvien haamut.

Miljardööri, toisen sukupolven Mandela ja populistinen ”valkoisten puolue” ovat tämän hetken ehdokkaita, mutta tulevaisuus harvoin toteutuu yhtä siistinä kuin vaihtoehdot paperilla.

Todennäköisintä on, että mikään näistä ei voita täysin, vaan valta jakautuu epämukavammin ja tasaisemmin kuin kukaan nyt kuvittelee.

Ja voihan myös olla, ettei Venäjä enää ensi vuosikymmenellä vaikuta maailmanpolitiikkaan (taloudellista) kokoaan enempää ja Yhdysvallat ei enää ole maapallon ainut suurvalta.

Kirjoittaja on Etelä-Afrikan kunniakonsuli Helsingissä.