Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtiosääntöasiantuntijan vakava väite: Hannakaisa Heikkisen toiminta ei vain työjärjestyksen vaan myös perustuslain vastaista

Professori Juha Lavapuro.

Sosiaalisessa mediassa jatkuu runsas keskustelu siitä, että puhemies Paula Risikko (kok.) antoi kuluneella viikolla moitteet sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajalle Hannakaisa Heikkiselle (kesk.).

Johannes Ijäs

Demokraatti

Demokraatti uutisoi asiasta eilen.

Lue lisää: Risikko perustelee moitteitaan Heikkisen 12 minuutin tempusta: ”Yleisten käytäntöjen mukaan vpj ei äänestytä”

Heikkinen äänestytti varapuheenjohtajana asiasta valiokuntaa sen jälkeen, kun sen puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) oli lähtenyt puhemiesneuvoston kokoukseen 12 minuuttia ennen kokouksen päättymistä.

Puhemies totesi, ettei tapahtunut, jossa varapuheenjohtaja vei kiistanalaisen asian äänestykseen, ollut menettelytavaltaan valiokunnissa noudatettavien periaatteiden mukainen”, puhemiesneuvoston pöytäkirjassa lukee.

Nyt Twitterissä keskustellaan myös siitä, että Hannakaisa Heikkinen eväsi puheenvuoroja ennen kuin asiassa äänestettiin.

Asia saa vakavia piirteitä. Eräs keskustelija nostaa esiin asian perustuslailliset tulkinnat valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidénin laatiman julkisoikeudellisen esityksen Juridiikkaa ja muotoja eduskuntatyössä pohjalta. 

– Koska tuossa kyseisessä tilanteessa valiokunta oli tekemässä jotakin konkreettista päätöstä asiantuntijoiden kuulemisesta (pelkän keskustelun sijasta), (vara-)puheenjohtaja ei olisi saanut kokonaan evätä puheenvuorojen antamista, keskustelija kirjoittaa.

Hänelle vastaa valtiosääntöasiantuntija, profeossori Juha Lavapuro.

– Tämä on tärkeä havainto. Kyse kansanedustajan PL 31 §:n mukaisesta puheoikeudesta. Sitä voitaisiin sinänsä rajoittaa, jos asiasta säädetään työjärjestyksessä. Ei kuitenkaan ole säädetty vaan vpj toimi työjärjestyksenkin vastaisesti. Siksi vpj:n menetteli myös vastoin PL 31 §:ää, Lavapuro kirjoittaa.

Mitä siteen sanotaan perustuslain 31 §:ssä? Seuraavasti:

“Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä. Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.”

Demokraatti ei ole tavoittanut Lavapuroa kommentoimaan asiaa.

(Uutinen jatkuu tviittien jälkeen…)

Näin asiat etenivät keskiviikona jäsenten kertomusten mukaan.

SDP:n sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Anneli Kiljunen kertoi Demokraatille eilen seuraavasti:

– Olisimme halunneet toimia toisin ja halunneet käydä keskustelua kokonaisuudesta. Hannakaisa Heikkinen esti keskustelun ja halusi edetä suoraan äänestykseen. Sen seurauksena sitten minä tein päätösehdotuksen, ettei asian yleiskeskustelua ja asiantuntijakuulemista vielä päätetä, vaan asiasta keskustellaan seuraavana päivänä. Sitä kannatettiin. Lisäksi valiokunnan jäsen Arja Juvonen (ps.) olisi tehnyt oman äänestysehdotuksensa, Heikkinen ei hyväksynyt sitä edes käsittelyyn, vaan vei asian äänestykseen.

Kiljusen mukaan vastaavanlainen äänestyksen läpivieminen on tapahtunut varapuheenjohtajan osalta jo viime kesänä.

Lue lisää: Puhemieheltä moitteet, Heikkinen ei pahoittele, vaan syyttää Krista Kiurua – Kiuru: ”Syvästi suosittelin, että nukuttaisiin yön yli ensin”

Hannakaisa Heikkinen taasen sanoi, että valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) on itsekin myöntänyt, että valiokunnassa oli tehty kannatettu esitys asiantuntijakuulemisten päättämisestä.

– Hän (Kiuru) tiesi sen että äänestys tulee. Mitään ei ole selän takana tehty. Hän olisi voinut äänestyttää aivan itse kannatetusta esityksestä ollessaan puheenjohtajana, Heikkinen sanoi.

Kiuru yritti vedota, ettei äänestystä tule.

Puheenjohtaja Krista Kiuru kertoi puolestaan Demokraatille, että keskiviikkopäivänä jona Heikkinen äänestytti asiantuntijakuulemisten lopettamisesta soten jatkokäsittelystä päättäminen ei ollut edes esityslistalla. Asian käsittelystä päättäminen oli edessä vasta seuraavina päivinä.

Heikkisen esitys asiantuntijakuulemisten lopettamisista tuli näin ollen täysin puskista, kun valiokunnan puheenjohtajalla oli jo kiire puhemiesneuvostoon.

– Ennen lähtöäni halusin kuitenkin, että valiokunta kuulisi puhemiesneuvostolle annettavan virkanäkemyksen siitä,  millä aikataululla soten käsittelyä voitaisiin viedä valiokunnassa eteenpäin. Heti aikataulut kuultuaan varapuheenjohtaja esitti asiantuntijakuulemisten lopettamista.

– Kun Heikkinen ehdotuksen teki, sitä kannatti heti toinen edustaja, minkä jälkeen kannatettu ehdotus todellakin oli pöydällä, jonka olen aiemmin todennut, Kiuru sanoo.

Kiuru toteaa, että lähtiessään puhemiesneuvostoon, hän oli todennut, että pöydällä on puheenvuoroja ja myös kannatettu ehdotus.

– Ja syvästi suosittelin, että asiassa nukuttaisiin yön yli ensin, koska hallituspuolueiden valta ja oikeus tehdä näin ei vanhenisi seuraavaan aamuun mennessäkään, Kiuru kertoo.

Kiuru kertoo todenneensa, että ennen asiasta päättämistä pitäisi saada virka-arvio, miten soten jatkokäsittelyssä edetään ja kuulla myös puhemiesneuvoston evästys asiaan, koska sitä varten puheenjohtaja ja virkamies oli kutsuttu puhemiesneuvostoon.

Puheenjohtaja Kiurun päinvastaisista vetoomuksista huolimatta valiokunta kävi äänestämään.

Juha Lavapuro katsoo Kiurun toimineen moitteettomasti:

Jutun loppuun lisätty Lavapuron tviitti kello 18.24.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE