Politiikka
8.4.2026 12:32 ・ Päivitetty: 8.4.2026 12:32
Valtiovarainministeriö tylyttää hankintalain uudistusta: lisäisi syrjäseutujen kuluja
Valiokuntakäsittelyssä oleva hankintalain uudistus ei saa valtiovarainministeriöltä kovin kaksista arvosanaa. Ministeriö epäilee jo etukäteen, että uudistus voisi tässä muodossaan lisätä pikkukuntien kustannuksia ja vaarantaa muun muassa kyberturvallisuutta.
VM toimitti maaliskuussa perustuslakivaliokunnalle oman lausuntonsa uudistusaikeista. Ministeriö sanoo pitävänsä esityksen tavoitteita sinänsä hyvinä ja lakiehdotuksia kannatettavina, mutta varoittaa uudistuksen mahdollisista riskeistä.
Ministeriössä epäillään, että vastedes kuntien omilta ja yhteisiltä inhouse-yhtiöiltä vaadittavat uudet omistusosuusrajat tulisivat aiheuttamaan ongelmia monilla pienemmillä paikkakunnilla ja syrjäseuduilla.
Tällaisina ministeriö mainitsee Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun.
– Kaikkien julkisten palvelujen tuottaminen ei ole yksityisille yrityksille houkuttelevaa erityisesti syrjäisillä haja-asutusalueilla, ministeriö muistuttaa.
Joillain alueilla päädyttäisiin uudistuksen jälkeen tilanteeseen, ettei tärkeitä palveluita löytyisi markkinoilta eikä niitä voisi ostaa omilta palveluntuottajiltakaan.
Ministeriön lausunnon mukaan nyt ehdotettu lakimuutos ei korpikunnissa välttämättä lisää kilpailua, vaan kasvattaa lähinnä kuluja ja byrokratiaa.
Lisää aiheesta
PAHOINA VAARANPAIKKOINA nähdään esimerkiksi pakko-ulkoistettujen ICT-palveluiden laadun putoaminen.
– Nykyisten ratkaisujen ja palvelurakenteiden lopettaminen tai muuttaminen voi altistaa kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnan tietomurroille ja kyberhyökkäyksille ja tehdä sen haavoittuvaksi ulkomaisten tiedustelutahojen tai rikollisten hyväksikäytölle, ministeriö maalailee.
Kaupallisilta tai ylikansallisilta firmoilta ostetut digipalvelut tulevat usein kalliimmiksikin, ja lisäävät riippuvuutta ulkomaisista toimijoista.
Tässä muodossaan muutosehdotukset lisäisivät julkishallinnon taakkaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia, jotka jäisivät viime kädessä veronmaksajien maksettaviksi, ministeriö varoittaa.
Lakiesitys meni maaliskuun lopulla perustuslakivaliokunnasta läpi varauksin. Oppositiopuolueet jättivät valiokuntalausuntoon eriävän mielipiteensä. Asian käsittely muissa valiokunnissa on paraikaa käynnissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
1.4.2026 10:53
Kansanedustaja vaatii hankintalakiesityksen pysäyttämistä: ”Hatusta vedettyjä lukuja ja kalliita seurauksia”
