Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

14.4.2025 14:19 ・ Päivitetty: 14.4.2025 14:19

Valtonen: Suomi usuttaa EU:ta Venäjän varjolaivaston kimppuun uusilla pakotteilla

Lehtikuva / AFP
Kaja Kallas, Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock ja Elina Valtonen keskustelivat maanantaina kokouksensa alla.

Suomi on ajanut mukaan EU:n seuraavaan Venäjä-pakotepakettiin erityisesti Venäjän varjolaivastoon iskeviä toimia, kertoi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) Luxemburgissa EU:n ulkoministerikokouksessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Toivon, että seuraavaan kokoukseen mennessä on saatu neuvoteltua hyvä paketti. Joka tapauksessa pakotepainetta pitää jatkaa, Valtonen sanoi.

Ulkoministerin mukaan toiveissa on, että tulevaa pakotepakettia saataisiin koordinoitua Yhdysvaltain kanssa ja että myös Yhdysvallat lisäisi pakotepainetta Venäjää kohtaan.

Valtonen myös totesi, että Venäjän sunnuntainen hyökkäys Ukrainan Sumyyn osoittaa Venäjän täydellistä välinpitämättömyyttä rauhanprosessiin.

-  Toivotaan, että näiden viimeaikaisten iskujen jäljiltä Yhdysvallat ymmärtää, että pakotepaine on erittäin tärkeää. Yhdysvallat juuri lisäsi vuodella pakotteita ja siellä on kongressissa uusi kattava pakote-esitys etenemässä, Valtonen sanoi.

Valtonen vieraili viime viikolla Yhdysvalloissa. Hän kertoo saaneensa siellä käsityksen, että myös Yhdysvaltain kello rauhanneuvotteluissa on alkanut tikittää.

– Jossain vaiheessa sielläkin kärsivällisyys päättyy Venäjän toimien seurailuun, koska presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että haluaa saada rauhan Ukrainaan. Sain sellaisen kuvan, että tällä viikolla olisi vielä jotain tulossa, mutta katsotaan miten asia etenee, tämä on nyt Yhdysvaltojen käsissä.

PAKOTTEIDEN lisäämisen jarruna on Unkari. ​Se on viime kuukausina toistuvasti vastustanut EU:n yhteisiä Venäjä-pakotteita, mutta on lopulta aina hyväksynyt ne.​

-  Nyt selvitetään keinoja, millä päästään luomaan pakotepainetta ilman yksimielisyyttä, Valtonen sanoi. Hän ei avannut tarkemmin, mitä nämä keinot voisivat olla.

Kaikilla muilla 26 jäsenmaalla on kuitenkin vahva halu pakotteiden jatkamiseen, kertoi eräs korkea-arvoinen EU-virkamies ennen kokousta.

Länsipakotteiden poistamisen vaatiminen oli yksi Venäjän ensimmäisistä vaatimuksista, kun tulitauosta Ukrainassa ryhdyttiin neuvottelemaan. EU:ssa sen on tulkittu tarkoittavan, että vaikka Venäjä pyrkii viestimään muuta, pakotteet ovat todella vaikuttaneet sen talouteen, summaa eräs korkea-arvoinen virkamies.

-  26 jäsenmaata on sitoutunut pakotteiden pitämiseen ja jopa tiukentamiseen, virkamies sanoo.

EU:N ULKOSUHTEIDEN korkea edustaja Kaja Kallas taas kertoi ennen kokousta, että hänen kaavailemastaan ammuspaketista Ukrainalle on saatu kerättyä kasaan kaksi kolmasosaa.

Kallaksen mukaan Ukrainan tukemiseksi pitää kuitenkin tehdä enemmän. Hänen mukaansa EU-maat ovat sitoutuneet jo yhteensä 23 miljardin euron aseapuun tänä vuonna, mutta Venäjään on kohdistettava tätäkin enemmän painetta.

-  Todistamme yhtä sodan tuhoisimmista iskuista ja siviilejä kuolee. Isku tehdään tilanteessa, jossa Ukraina on jo suostunut tulitaukoon. Emme näe samaa Venäjän osalta. Siksi on selvää, että meidän tulee tukea Ukrainaa enemmän, Kallas sanoi Sumyn tapahtumiin viitaten.

KOKOUKSEN JÄLKEEN EU oli tapaamassa myös palestiinalaishallinnon edustajia ensimmäistä kertaa järjestettävässä korkean tason dialogissa.

Israelin iskut Gazaan ovat jatkuneet, ja myös Israelin siirtokuntalaisten tekemä väkivalta Länsirannalla on lisääntynyt.

Viimeksi sunnuntaina Israelin ilmaisku tuhosi osia Gazassa sijaitsevasta sairaalasta. Israel on toistuvasti iskenyt Gazan sairaaloihin, vaikka hoitolaitokset on erikseen turvattu kansainvälisen oikeuden nojalla. Lisäksi Israel iski muun muassa avustusjärjestö World Central Kitcheniä vastaan, surmaten seitsemän ihmistä.

-  Avustustyöntekijöitä vastaan iskeminen ja humanitaarisen avun pääsyn estäminen alueelle on jotain, mikä ei ole millään tapaa hyväksyttävää, Valtonen sanoi.

Kallas kertoi, että EU lisää tukeaan Länsirannalle ja Gazaan. EU antaa palestiinalaisille yhteensä 1,6 miljardin euron arvoisen tukipaketin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Teksti: STT / Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU