Työmarkkinat
7.10.2019 08:07 ・ Päivitetty: 7.10.2019 08:07
Valtori saa kovaa kritiikkiä, jopa valtion tietoturvallisuus vaarassa – ”Ongelmaan ei puututa”
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko on huolissaan valtion tietotekniikkapalveluista vastaavasta Valtorista. Jukon mukaan Valtorin epäselvä toimintamalli aiheuttaa tietoturvariskejä ja henkilöstön vakavaa kuormittumista.
– Miten kauan Valtorissa ollaan valmiita peittelemään työntekijöiden vakavaa uupumista? Lainsäädäntö, ohjeet ja toimintatavat ovat ristiriidassa keskenään, mutta ongelmaan ei puututa, Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren toteaa tiedotteessa.
Julkishallinnon turvallisuusverkkoja koskeva laki edellyttää, että turvallisuusverkkotoiminnot ja perustason ict-palvelut eriytetään. Turvallisuusviranomaisten tietoja saa käsitellä vain laissa määritelty turvallisuusverkon tieto- ja viestintäteknisten palveluiden tuottaja. Näin ei Jukon mukaan ole tapahtunut.
– Meidän näkemyksemme mukaan Valtorin toiminta rikkoo lakia. Vaadimmekin, että Valtorin turvallisuusverkkopalvelut ja perustason ict-toiminnat irrotetaan välittömästi toisistaan lain vaatimalla tavalla, Löfgren linjaa.
Juko on tehnyt asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Osa Valtorin työntekijöistä työskentelee turvallisuusverkkotoiminnoissa, vaikka he eivät ole saaneet asiaan perehdytystä. Viranomaistoimintoja hoitavat työsuhteiset henkilöt, ja toimitusjohtaja on organisaation ainoa virkamies.
– Käsityksemme mukaan Valtorin turvallisuusverkkotoiminnan johdossa ei ole riittävää asiantuntemusta turvallisuusverkon palveluista ja niihin kohdistuvista tietoturvavaatimuksista. Tämä on johtanut työntekijöiden kuormittumiseen ja uupumiseen, kun toimintaa ei johdeta Valtorissa ja kenelläkään ei ole kokonaiskäsitystä tilanteesta, Jukon neuvottelupäällikkö Markku Nieminen moittii.
Niemisen mukaan turvallisuusverkkotoiminnan asiakkaat ovat huolissaan, koska nyt kuka tahansa organisaatiossa voi käsitellä korkean turvaluokituksen asioita.
– Entä mitä tapahtuu, jos salassa pidettävää tietoa vuotaa alemman tietoturvan järjestelmiin ja sitä kautta vääriin käsiin?
Juko on tehnyt asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle viime maaliskuussa. Vastausta ei ole kuitenkaan tullut.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
