”Hän ei pyydä jäähallia, stadionkonserttia, tunnin junaa minnekään, ei uusia hävittäjiä eikä edes ratikkaa. Hän pyytää, että voisi pysyä puhtaana, vaikka ei yksin pääsekään vessaan, että saisi tarpeeksi ruokaa, vaikka ei itse jaksaisi syödä, että lähitienoilla olisi turvallinen toinen ihminen, joka pitäisi maailman ymmärrettävänä ja torjuisi turvattomuuden ja kauhun. Ja jonka kanssa voisi jutella, niin että tuntisi itsensä ihmiseksi ja ehkä joskus tuntisi iloa. Nyky-Suomessa tämä vain on liikaa pyydetty. Juuri tähän ei ole varaa.”

Suomi on vanhusten hoidossa kaukana muista Pohjoismaista, sanoo tutkija Teppo Kröger 26.9.24 julkaistussa Ylen artikkelissa.

Krögerin mukaan vanhusten palveluiden järjestämiseen pitäisi panostaa vuositasolla kaksi miljardia, että saavuttaisimme edes pohjoismaisen keskitason. Jos vanhusten hoito nähdään vain kulueränä, ollaan pahasti eksyksissä.

Hyvinvointialueilla kamppaillaan määrärahojen riittävyydestä vanhusten hoidossa ja hoivassa. Ympärivuorokautisista paikoista on pulaa ja niihin jonotetaan liian pitkään.

Kotona asuu yhä huonokuntoisempia sekä muistisairaita iäkkäitä ihmisiä vailla sitä hoivaa ja turvaa, mitä he tarvitsisivat.

YKSINÄISYYS ON monelle vanhukselle jopa suurempi taakka kuin fyysiset sairaudet.

Vanhustyön keskusliitto on julkaissut määritelmän sosiaalisesta kuolemasta. Sosiaalisesta kuolemasta puhutaan silloin, kun ihminen tai ihmisryhmä jätetään normaalin sosiaalisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Vanhusten hoidon ja hoivan taso kertoo siitä, millainen Suomi haluamme olla. Maa, jossa elämän loppuvaihe on turvaton ja yksinäinen, vai maa, jossa jokainen saa vanheta arvokkaasti. Kyse on meistä kaikista, sillä me kaikki vanhenemme, jos meille suodaan elinpäiviä.

Nykyinen maan hallitus kiristää hyvinvointialueiden rahoitusta ja asettaa alueet myös hyvin eriarvoiseen asemaan sekä toimillaan luo kilpailutilanteen eri alueiden kesken. Se myös edellyttää aivan liian nopeaa talouden sopeuttamista.

Tämä vaikuttaa myös vanhusten hoidon saatavuuteen ja tasoon. Laadukas ja riittävä hoito tarvitsee riittävästi koulutettua henkilökuntaa ja sellaiset työsuhteet, joissa ihmiset jaksavat tehdä työtä.

Kuulee puhuttavan, että empatia ei kuulu politiikkaan. Ajattelen, että empatia, toisen asemaan asettuminen, on kaiken ydin. Hyvinvointivaltio ei synny kylmästä laskelmasta, vaan ihmisten huolenpidosta ja tukiverkoista silloin kun omat voimat eivät riitä.

Yhteiskunta on juuri niin vahva kuin sen heikon lenkki. Vanhusten hoito ei ole kuluerä vaan se on sijoitus ihmisarvoon.

Kirjoittaja on aluevaltuuston puheenjohtaja (sd.), kapunpunginvaltuutettu ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti Kokkolasta.